Näytetään tekstit, joissa on tunniste ops. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ops. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Yhteisöllisyydestä



lauantai 18. toukokuuta 2013

Tänään oli taas se aika vuodesta, kun  piti tehdä ajankäyttöä koskeva valinta: tehdäkö jokakeväistä lukuvuosiarviointia vai mennä Kellokosken 19. Kalastuskauden avajaisiin.

Nytpä kerron
Kalastuskauden avajaisista.

(Tämä aloitus on mukaelma vanhasta esimerkistä, miten ainekirjoituksessa pitää pysyä otsikossa -> Aiheena oli 'Junarata'. Kirjoittaja aloitti aineensa: "Junarataa pitkin pääsee Helsingistä Lappiin. Nytpä kerron, mitä tiedän Lapista...)

Säät ovat hellineet etelä-suomalaisia; eilen meni kotimainen helleraja rikki ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Säät ovat hellineet myös meitä kuuma-kuntalaisia. Jos suunniteltu kasikunta toteutuu, niin ihmeiden aika ei totisesti ole ohi. Mutta hyvän sään sen varmasti takaisi ainakin johonkin nurkkaan uutta pöhökuntaamme. Jo pelkästään tämä loisi vahvan kuntaidentiteetin ja yhteenkuuluvaisuuden tunteen.

(Olipa suurkuntamme sitten kolmen, neljän tai vaikka kahdeksan kauppa, niin pulmia on heti näköpiirissä esimerkiksi koulunpidon kannalta. Uusi opsi tekee tuloaan ja sen puitteissa tehtävät kuntakohtaiset päätökset tuntimääristä ovat perinteiseen tapaan ajateltu aivan eri tavoin naapurikunnissamme. Ja yhtä perinteisesti on turha varmaankin ajatella niiden synkronointia nytkään? Siinähän sitten yhdistytään ja ihmetellään, kenen nuoteilla mennään.)

Nykyisen kuntamme kunnanjohtaja (nimi ei tule nyt mieleen...) oli lähettänyt tervehdyksensä tapahtumaan:
"Tätä tervehdystä kirjoittaessani toivon, että kalastuskauden tapahtumaa vietetään lämpimässä ja aurinkoisessa kevätsäässä. Kelistä riippumatta uskon, että patoaltaassa ovat siimat kireällä."

No, taivas oli miellyttävällä tavalla pilvessä ja hetken aikaa sataa tihuutti eikä kalaa meinannut mitenkään nousta kilpailuajan puitteissa, joten mikään kummoinen ennustaja tahi visionääri kunnanjohtaja ei ole. Tai, ehkä hän on nimenomaan visionääri par excellence, jolla ei ole sitten vastapainona mitään hajua reaalimaailmasta. Tai oikeammin: Der Mensch denkt und Gott lenkt.

(Tämä tuokin etsimättä heti mieleeni Riihikallion eilisen veso-päivän, jossa konsulttifirma arvioi kyselyynsä pohjaten koulumme henkilökunnan opettajainhuonehengen korkeimpaan huippuluokkaan, ja kehotti samalla laatimaan suuren kertomuksen visioksi kohti vuotta 2018, koska muuten tuhontie on edessämme. Esimerkiksi opettamiseen ja kasvattamiseen keskittyminen ei ole tällainen visio. Tällaisten firmojen perimmäinen ydin on tehdä itsensä oikeutetuksi, työllistää itsensä ja saada siitä säällinen korvaus. Tästä on joskus kirjoitettu jo aiemminkin; jutun nimi taisi olla 'Keisarin uudet vaatteet'.)

Tänä vuonna
Männistön lavan perhekonserttitarjontana oli teeveestä tuttu duo Mimi & Kuku. Olemme nähneet kyseisen voimakaksikon lähivuosina jo kahdesti, joten äänestimme tällä kertaa jaloillamme: ei konserttiin. (Jaloilla äänestäminen on muuten aika kova temppu, jos ei ole voimistelutaustaa entuudestaan; asento on todella tukala.) Näimme toki Mimin ynnä Kukun, kun he konserttinsa jälkeen jalkautuivat markkina-alueelle itsekin. Valokuvasta, jossa poseeraan etualalla heidän kanssaan, tuli oikein hyvä.
Markkina-alue rajoittui kirkon puistoon, eikä se näin ollen ole suuren suuri. Kävely siellä kesti kuitenkin pitkään. Tervehdyksiä oikealle ja tervehdyksiä vasemmalle, pysähtymisiä rupattelemaan tuttujen ja puolituttujen kanssa. Siinä tämän tapahtuman kiteytys. Ja metrilakussa toki.

Kellis on riittävän pieni kylä, että täällä muodostuu verkkoja (pieni analogia kalastustapahtumaan!). Ihmiset tuntevat toisensa kasvoilta, naapuruudesta, kaupasta, harrastuspiireistä, Rivieran uimarannalta, pihatyömaalta, leikkipuistosta ja näin. Esimerkiksi minua työ ei sido tänne, mutta integraatio lasten koululuokkien kautta on voimakas.

Kalastuskauden avajaiset ovat vahva rupattelutapahtuma. Ihmiset tapaavat toisiaan ja vaihtavat kuulumisiaan, nauravat, huokailevat ja heittävät jalkoihin koiranpommeja. (En edes tiennyt, että niitä saa enää myydä, mutta yhdestä markkinakojusta sai kokonaisen askillisen koiranpommeja kahdella eurolla. Halpaa!)

Osa porukasta notkui koko tapahtuma-ajan karsinassa ravintola
Patovahdin terassilla, mutta muuten porukka parveili kirkonmäellä eläväisesti. Terassin pilttuuseen nojaten näki sitä paitsi itse kisan aitiopaikalta.
 
Ja aivan huippua: kyläkoulumme (400 oppilaan alakoulu) vanhempainyhdistys oli pystyttänyt oman kojunsa muun markkinaväen keskelle (paikka oli pitänyt käydä varaamassa jo aamuseitsemältä) ja jakoi sieltä kahvia ja pullaa omatuntoa vastaan. Ja vielä lisää: opettajakunnan oma kuoro
Visertäjät saapui myös paikalle ja esitti muutaman biisin kojun vieressä. (A-weema-weh, a-weema-weh, a-weema-weh, a-weema-weh. A-weema-weh, a-weema-weh, a-weema-weh, a-weema-weh.) Jos tämä ei ole kodin ja koulun yhteistyötä, niin mikäs sitten? (No joo, ehkä vanhempainvartit?)

Koulu oli keskellä yhteisöämme osallisena, yhtenä elementtinä.

Muutakin kulttuuria oli tarjolla: kylämme oma nuoriso
taikuri Valtteri esiintyi charmantisti Kinuskilla-kahvilan terassilla ja Kellokosken soittokunta soitti patoalueella svengaavasti kajahtavaa torvimusiikkia. Olipa paikalle trailerilla rahdattu ihka oikea Kello-venekin Me Kellokoskelaiset -kotiseutuyhdistyksen toimesta! Oman ruukkimme huipputuote sen viimeisiltä vuosilta ennen tehtaan alasajoa.

Itsestään selvää on tietenkin, että Eija Vilpas oli natiivina punaisessa
Pirre-tuulitakissaan juontamassa tapahtumaa ylipäätään ja kalastuskilpailua aivan erityisesti.
Antti, Eija ja torvisoittokunta (ei välttämättä tässä järjestyksessä)

Lähes yhtä itsestään selvästi juhlapuheen piti kansanedustaja, kellokoskelainen Antti Kaikkonen. Tämä kertoo kellokoskelaisuudesta oleellisen: ei väliä onko linnatuomiota tai ei, yhtä tervetullut ja pidetty kuin aina. Tällä kertaa Antti muistutti (ja muisti!), että hyvässä puheessa on alku ja siinä on loppu ja ne ovat mahdollisimman lähellä toisiaan.

Kunnanjohtajamme (nimi on tässä ihan kielenpäällä...) ennustus kireistä siimoista ei olisi voinut olla kauempana totuudesta. Edellisenä vuonna ei ehtinyt edes monnia sanoa, kun kymmenen kalaa oli jo puntarissa, mutta tänä vuonna pitkästyivät niin yleisö kuin kalastajatkin tyhjän pyytämiseen. Heitettiin ja heitettiin ja selviteltiin toisiinsa kiinni tarttuneita vieheitä irti, mutta kala ei vain noussut.

Eija kannusti mikrofoninsa ääressä, ja kertoi jokeemme istutetun tuhat kiloa kirjolohen poikasia. Olivatko yläjuoksulla sukuloimassa?
Patoaltaan äärellä tositoimissa

Vihdoin, reilun kymmenen puisevan minuutin kuluttua ensimmäinen kala nousi, ja nuori mies juoksutti sen Eijan ja tuomariston arvioitavaksi. Komea vonkale ja potki vielä haavissakin! Kirjolohi. Yleisön joukossa humahti pieni pettymyksen kohahdus, kun voittajan kotiseutua tivannut Eija sai vastaukseksi: - Järvenpää. Eija naurahti epäuskoisena itsekin, mutta onnitteli kuitenkin voittajaa.

Kovempi pala oli, kun seuraavakin kalastaja, kahdeksanvuotias tyttö, toimitti kalansa tiskille: - Järvenpää. Vasta kolmas, reilun kymmensenttisen hauen tuonut kalamies oli aito kellokoskelainen, ja hän saikin yleisöltä raikuvat paukutukset kämmenpohjista.

Paistettua muikkua, kalakukkoa ja lohisoppaa oli markkinoilla kyllä tarjolla, mutta raakaa kalaa ei. Piti Antin ja Satun mennä kyläkauppamme tuoretiskiltä sitä sitten ostamaan.

"Yhteisöllisyyden ja aktiivisuuden juuret juontavat lähes kasi sataa vuotta kestäneeseen ruukin aikakauteen. Suvaitsevaisuuteen kyläläiset ovat puolestaan kasvaneet naapurissa toimivan psykiatrisen sairaalan myötä. Nämä tekijät ovat muovanneet Kellokoskea ja kellokoskelaista elämää sellaiseksi kuin sen nykyään tunnemme."
Kunnanjohtaja
(nimi epäselvä)

Kirjoitusvirhettä lukuun ottamatta juurikin näin.

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Vanhat jutut



torstai 26. tammikuuta 2012

Koulun pitää heijastaa itseään ympäröivää yhteiskuntaa. Sen tulee turvatyynyn tavoin suojata rintansa todellisuuteen tömäyttävää ihmistä. Koulun tulee jopa olla edelläkävijä.

Siksipä siis tarvittaisiin tähän päivitystä. Mikä olisi 2010-luvun vastine ja uusi näkökulma vanhaan matematiikan tehtävään:

1950
Maanviljelijä myy säkillisen perunoita 20 markalla. Tuotantokustannukset ovat 4/5 hinnasta. Kuinka suuri on voitto?

1960
Maanviljelijä myy säkillisen perunoita 20 markalla. Tuotantokustannukset ovat 16 mk. Ole kiltti ja laske voitto.

1970
Maanviljelijä myy joukon perunoita (A) joukolla rahaa (B). B on kaikkien B:n osien joukko, jolloin B on yksi markka. Viivajoukkomuodossa sinun tulee piirtää B-joukkoon kaksikymmentä (////////////////////) pientä viivaa, yksi jokaista markkaa kohti. Tuotantokustannusjoukko (C) on neljä (////) viivaa pienempi kuin joukko B.
Piirrä kuva C-joukosta B-joukon osajoukkona ja ilmoita tulosjoukko (D) kysymykseen: "Kuinka suuri on voittomäärä?"

1980
Maanviljelijä myy säkillisen perunoita 20 markalla. Tuotantokustannukset ovat 4/5 tästä eli 16 markkaa. Voitto on 1/5 eli 4 markkaa. Alleviivaa sana "peruna" ja keskustele siitä parisi kanssa.

Lähde: Frankfurter Rundschau

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Luova ihminen lapioi



sunnuntai 30. tammikuuta 2011

”Kirjoittaminen on eräs terapiamuoto. Joskus ihmettelen, millä tavoin kaikki ne, jotka eivät kirjoita, sävellä tai maalaa, pystyvät pääsemään pakoon siltä hulluudelta, melankolialta, pakokauhulta, joka luontaisesti kuuluu ihmisenä olemiseen.”
(Graham Greene)

Arvostettu pianisti ja kapellimestari Ralf Gothóni sohaisi jokin aika sitten muurahaispesään alustaessaan Suomen kansallisoopperan 100-vuotisjuhlaseminaarissa. Sivistyneenä miehenä hän teki sen ehkä tahallaan, jopa provosoiden, joskin ainahan jää ajattelemttomuuden mahdollisuus silloin, kun joku ei selitä puhki sanojaan. (En itsekään mielelläni käytä lainausmerkkejä ("") kirjoituksissani (puheestani nyt puhumattakaan!), vaikka jokin sana olisi tekstiin laitettu pilke silmäkulmassa tahi jopa tahallaan väärin (mitä sitäkin on kiintoisaa toisinaan harrastaa puutarhakokeilumielessä).

Gothóni oli huolissaan peruskoulun alakoulun musiikinopetuksesta ja musiikillisen yleissivistyksen turvaamisesta näissä puolustuskyvyttömissä nuorissa; alakouluissahan kun on se surkea tilanne, että luokanopettaja opettaa kaikkia aineita ja näin "musiikkikoulutus voi rajoittua järkyttävän vähäiseen osaamiseen ja opiskeluun".

Eli: missä peruskoulu, siellä ongelma.

Hyvä huomio Gothónilta, sillä ongelmantunnistus edeltää aina ongelmanratkaisua. Arvaisin, jollen tietäisi, että se oli mainio järkäle nimeltään POPS, jossa keksittiin sana
luovuus (entinen stiiknafuulia). Sittemmin sanaa on tarjoiltu väsymättä eri kääreissä oleellisena ihmisarvoisen elämän mittana ja perusrakennusaineena. Ja onhan se sitä totta puhuen.

Perusväittämä on, että kaikki lapset ovat luovia ja lapsuudessa luovuus on suorastaan arkinen, kuin itsestäänselvä voimavara. Lapset kasaantuvat pihalle ja heti siellä on leikki käynnissä. Kulttuuriset, kielelliset ja muut eroavaisuudet häviävät, sillä lapset suhtauvat niihin huolettoman luovasti. Osallistujat määrittävät persoonillaan leikin kulun, mutta leikin luonteeseen kuuluu se, että sen tulos ei ole ennalta tiedettävissä.

Jossakin kohtaa tämä luovuuden tyrehtymätön kymi kuitenkin vääjäämättä - tyrehtyy. Se kuivahtaa. Seuraa koreografia nimeltään Nuori-nuori aikuinen-aikuinen. Luovuus ei ole silloin enää itsestäänselvyys, eikä ainakaan mikään hyve, jota katsottaisiin ylöspäin.

Mikä sen sammuttaa? Arvostelu? Arviointi? Vertailu? Täydellisyyden tavoittelu? Rajoittavat mielikuvat? Kaavoihin kangistuminen? Liian suuret vaatimukset? Liian pienet vaatimukset? Luovuus-look-alike? Päämäärätietoisuus? Tulosvastuullisuus? Odotuspaineet? Keskinäinen kilpailu? Kyttäys? Aikuisen varautuneisuus?

Ei ihme siis, että nimenomaan peruskoulu on oman aikansa vaahdonnut luovuudesta. Paradoksaalisesti peruskoulu on myös oppimislaitos ja pahimmillaan juuri nämä kaksi ovat toinen toisensa poissulkevia määreitä. Jos oppiminen on mieleenpainamista ja opitun asian toistamista, niin ainoa mihin oppilas pystyy, on tuon opitun asian toistaminen juuri sellaisenaan kuin hän on sen vastaanottanutkin.

Siksi peruskoulussa piti lopulta siirtyä askel pitemmälle: siirtovaikutukseen eli brassaillen transfer of learning, jolloin esiin nousee tietojen ja taitojen siirtyminen niistä konteksteista ja tilanteista, missä oppiminen on tapahtunut. Kognitiiviset taidot voivat siirtyä samoin kuin tiedotkin.

Oppiminen tapahtuu aina jossakin tietyssä tilanteessa, mutta oppimisen laatu määräytyy sen mukaan, miten pystymme käyttämään opittua muussakin kuin siinä nimenomaisessa oppimisympäristössä. Oppimisen tarkoituksena ei ole sittenkään toistaa jo olemassa olevia asioita, vaan löytää jotakin uutta, uusia näkökulmia ja toimintatapoja. Ja tässä sitä sitten taas ollaankin kunniallisesti luovuuden lähteillä.

Uutta luomalla oppilas on osaltaan muuttamassa maailmaa, eikä ainoastaan sopeutumassa muiden luomuksiin. Parhaimmillaan oppilas siis näkee uusia asiayhteyksiä ja kehittää epäkonventionaalia ideoita ja tekniikoita intuitiivisesti leikkimällä ja kokeilemalla. Hän ottaa riskejä ja rikkoo rajoja ja huimimmillaan reflektoi.

Tätä kaikkea vasten tulee pysähtyneeksi ja esittäneeksi retorisen kysymyksen: Kuinka luovaa on soittaa mahdollisimman puhtaasti ja soittaessaan toistaa uskollisesti nuotti nuotilta, kesto kestolta ammoin sitten kuolleen säveltäjän tuotantoa pianoa pimputellen? Taiteellistahan se on tietenkin, mutta luovaa? Hmm.

Maabrändiryhmä antoi tehtävän Suomelle ja teki sen 355 sivuisella raportilla, jossa todettiin mm.
"Suomen suurin vahvuus on maamme historiaan ja kulttuuriin pohjautuva ennakkoluuloton ja ratkaisukeskeinen tapa suhtautua ongelmiin. Kun tilanne on mahdoton, me sisuunnumme." ... "Consider it solved!" ... "Suomalaisilla yrityksillä on nyt mahdollisuus olla vielä paljon nykyistäkin relevantimpia tekijöitä maailmantaloudessa. Tämä edellyttää sitä, että ne keskittyvät tuotannon lisäksi jatkossa yhä selvemmin myös kehittämään luovasti ratkaisuja globaaleihin ongelmiin. Maailmassa on nyt enemmän ja vaikeampia ongelmia kuin koskaan aikaisemmin. Näiden ongelmien ratkaisu edellyttää jämäkkää luotettavuutta ja kovan tason osaamista."

Tämän tekstin kirjoittajan on täytynyt käydä peruskoulunsa, sieltähän se oli suoraan opetussuunnitelmasta.

Niin opetussuunnitelmasta puheenollen. Ralf Gothónin huoli säälittävistä luokanopettajista on aiheellinen. Mitenkähän heppoista musiikinopetus alakoulussa oikein on? Annetaan puheenvuoro Tuusulan ops'ille, mitähän ihmeitä se tarjoaa alakoulun alimmille vuosiluokille?
29. MUSIIKKI
Musiikinopetuksen tehtävänä on auttaa oppilasta löytämään musiikin alueelta kiinnostuksenkohteensa sekä rohkaista oppilasta musiikilliseen toimintaan, antaa hänelle musiikillisia ilmaisunvälineitä ja tukea hänen kokonaisvaltaista kasvuaan. Opetuksen tehtävänä on myös saattaa oppilas ymmärtämään, että musiikki on aika- ja tilannesidonnaista. Se on erilaista eri aikoina, eri kulttuureissa ja yhteiskunnissa, ja sillä on erilainen merkitys eri ihmisille. Opetuksessa tulee ottaa huomioon, että musiikin ymmärtämisen ja käsitteellistämisen perustana ovat musisoinnin ja musiikinkuuntelun yhteydessä saadut merkitykselliset kokemukset. Musiikinopetus antaa välineitä oppilaan oman musiikillisen identiteetin muodostumiseen prosessissa, jonka tavoitteena on rakentaa arvostavaa ja uteliasta suhtautumista erilaisiin musiikkeihin. Musiikillisia taitoja kehitetään pitkäjänteisellä, kertaamiseen perustuvalla harjoittelulla. Yhdessä musisoiminen kehittää sosiaalisia taitoja, kuten vastuullisuutta, rakentavaa kriittisyyttä sekä taidollisen ja kulttuurisen erilaisuuden hyväksymistä ja arvostamista. Oppilaan kokonaisvaltaisen ilmaisun kehittymistä tulee tukea myös etsimällä yhteyksiä muihin oppiaineisiin. Musiikin opetuksessa sovelletaan teknologian ja median tarjoamia mahdollisuuksia.

VUOSILUOKAT 1–4
Vuosiluokilla 1–4 musiikinopetuksessa on keskeistä oppilaiden musiikillisen ilmaisun kehittäminen leikinomaisessa ja kokonaisvaltaisessa toiminnassa. Opetuksen tulee antaa oppilaalle kokemuksia monenlaisista äänimaailmoista ja musiikeista sekä rohkaista häntä ilmaisemaan ja toteuttamaan omia mielikuviaan.

TAVOITTEET

Oppilas oppii
- käyttämään luontevasti omaa ääntään ja ilmaisemaan itseään laulaen, soittaen ja liikkuen sekä ryhmässä että yksin
- kuuntelemaan ja havainnoimaan keskittyneesti ja aktiivisesti ääniympäristöä ja musiikkia
- käyttämään musiikin eri elementtejä musiikillisen keksinnän aineksina
- ymmärtämään musiikillisen maailman monimuotoisuutta
- toimimaan vastuullisesti musisoivan ryhmän jäsenenä sekä musiikin kuuntelijana.

KESKEISET SISÄLLÖT
- äänenkäytön harjoituksia puhuen, loruillen ja laulaen, ikäkauteen sopivia laululeikkejä
- lauluohjelmistoa sekä moniäänisyyteen valmentavia lauluharjoituksia
- yhteissoittoon valmentavia harjoituksia ja soitto-ohjelmistoa keho-, rytmi-, ja melodia- ja sointusoittimilla lähtökohtana perussyketajua kehittävät harjoitukset
- monenlaisen musiikin kuuntelua erilaisia aktivointikeinoja käyttäen sekä omien elämysten, mielikuvien ja kokemusten kuvailua
- musiikillista keksintää äänikerronnan, pienimuotoisten äänisommitelmien ja improvisoinnin keinoin
- musiikin elementteihin – rytmiin, melodiaan, harmoniaan, dynamiikkaan, sointiväriin ja muotoon – liittyvää peruskäsitteistöä musisoinnin, kuuntelun, liikunnan ja musiikillisen keksinnän yhteydessä
- laulu-, soitto- ja kuunteluohjelmistoa, joka tutustuttaa oppilaan sekä suomalaisen että muiden maiden ja kulttuurien musiikkiin ja sisältää esimerkkejä eri aikakausilta ja eri musiikin lajeista.
Tämän jälkeen opetussuunnitelmassa mennään tarkempiin yksityiskohtiin kunkin vuosiluokan spesifimmeistä tavoitteista. Aika retuperällähän tuo näyttää olevan. Otetaan esimerkki vaikkapa kolmasluokkalaisten musiikin opetussuunnitelmasta:
3 lk

- äänenkäytön harjoituksia puhuen, loruillen ja laulaen, ikäkauteen sopivia laululeikkejä
- hyvä lauluasento
- yksinkertaisia moniäänisiä harjoituksia
- laajennetaan lauluohjelmistoa (ainakin Maamme laulu) opettelemalla osa ulkoa, yksi kansanlaulu
- yhteissoittoon valmentavia harjoituksia keho- ja rytmisoittimin ja mahdollisuuksien mukaan laattasoittimin
- haetaan perussykettä
- harjoitellaan jotain melodia- ja sointusoitinta
- musiikillista keksintää, kuten rytmisiä täydennystehtäviä
- aktiivisen ja keskittyvän musiikinkuuntelun harjoittelua, Mozart ja orkesterisoittimia, piano ja forte, crescendo ja diminuendo, puoli-, neljäsosa ja kahdeksasosanuotti, neljäsosatauko, kertausmerkki, duuri ja molli, C-duuriasteikon säveliä
- laulaen, soittaen ja kuunnellen tutustutaan paikalliseen kulttuuriperintöön mm. Finlandia, oma maakuntalaulu
- 3-4 lk kuuntelun ja musisoinnin yhteydessä musiikin peruselementtejä: voimakkuuden vaihtelu, erilaisten soitinten tunnistaminen sointivärin perusteella, vaihteleva tempo, tasa-/kolmijakoisuus, melodian suunta (nouseva, laskeva tai paikallaan).
- laajennetaan lauluohjelmistoa (ainakin Uusmaalaisten laulu) opettelemalla osa ulkoa, yksi kansanlaulu
- aktiivisen ja keskittyvän musiikinkuuntelun harjoittelua

"
Ratkaisu ihmisenä olemisen eksistentiaaliseen dilemmaan, olemuksemme eläimellis-sosiaaliseen ristiriitaan löytyy vain yksilön valitessa oman positiivisen vapautensa. Se löytyy luovasta, tuottavasta suuntautumisesta, joka merkitsee alistamisen ja alistumisen hylkäämistä ratkaisumalleiksi, vastuun ottamista itsestä ja muista sekä omien linjausten tekemistä sen sijaan, että ohjautuisi muiden mukaan."
(Erich Fromm)

 Klassikkositaatiksi jää Gothónin vastaus tutkija Pekka Hakon kysymykseen siitä, että koska ja missä Ralf Gothóni on viimeksi käynyt seuraamassa peruskoulun musiikinopetusta. Gothóni vastasi, että ei ollut koskaan käynyt missään peruskoulussa. Ja hän toivoi, ettei joutuisi sellaiseen tulevaisuudessakaan.

Rafu, hei, samaa toivomme me, mutta minkäs teet, olemme alakoulun opettajia.