Uutisista puheenollen...

tiistai 13. joulukuuta 2011

Törmäsin syksyllä nimeen Saana Parviainen ja pitihän hänet sitten lopulta googlatakin. Näissä toimissa löysin myös Jussi Parviaisen blogin.

Jussi Parviainen oli etäisesti kyldyyriä harrastavalle ihmiselle jollakin tasolla myyttinen hahmo, 'Jumalan rakastajan' tekijä, teatterikoulussa Jouko Turkan kaudella huseerannut pedagogi sekä tietysti mainion 'Yökyöpeli'-viihdeohjelman (MTV3 1984-1985) hulluttelija yhdessä Jukka Puotilan kanssa. Meidänkin koulussamme näitä hahmoja hoettiin välituntisin.

Sitten Parviainen katosi, ainakin isosta julkisuudesta. Oliko se vapaaehtoista, oliko kyse hengähtämisestä, etäisyyden ottamisesta, työtilaisuuksien vähenemisestä, unohdettiinko Parviainen vai joutuiko hän paitsioon. Oliko Parviainen nero vai keisari vailla vaatteita? Oliko hän joutunut oman neroutensa ansaan? Mitä ihmettä tapahtui?

Vai oliko vain niin, että Parviainen oli koko ajan aktiivi ja minä passiivi?

Yhtä kaikki. Uuden elokuvansa, 'Yksinteoin kaksi', myötä palasi Parviainenkin julkisuuden valokeiloihin. Ansiosta tahi ansiotta. Senkin arvottaminen on subjektiivista ja vaatisi tietysti kunnollista asiaan paneutumista. Itse seuraan toki vain pintajulkisuutta ja siitäkin pelkkää kuohua.

Parviaisen blogimerkinnät olivat syksyllä vuoropuhelua, jossa kohtasivat klipit elokuvasta, vaihtuva kuvamateriaali sekä teksti, jossa hän ruoti suhdettaan vaimoonsa, siteerasi vaimonsa blogia ja vatvoi ja vatvoi pettymystään, jonka oli tässä liitossa kokenut.

Parviainen oli taiteilijana todennäköisesti vereslihalla. Tai sitten ovela markkinointimies. Häntä lainkaan tuntematta sitä ei voi mitenkään tietää. Voi vain analysoida vaihtoehtoja.

Marraskuussa blogiin tuli uusi elementti. Juorut. Niitä Parviainen on tähän mennessä postannut viidentoista (15) kirjoituksen verran alaotsikolla 'Totuus. Ankara Totuus. - Danton'.

Ja siinäpä onkin varsin hämmentävä kokoelma. Osansa näistä tosijuoruista saa niin valtion ylin johto kuin näyttelijät, julkkikset, poliitikot, kirkonmiehet, laulajat, tanssijat ja niin edespäin. Outoa jos yhtään juttua ei näistä ole nostettu, jos yhteenkään puhelimeen ei ole huudettu haloota. Niin no, Parviainen mainitsee, että nämä ovat totuuksia... Pahahan niitä silloin on mennä kieltämään?

Aika räävittömiä juttuja, jotka ruokkivat tarkoituksessaan juuri oikealla tavalla ihmisen uteliaisuutta, hänen haluaan tulla koukutetuksi saada tietää jotakin merkityksetöntä, jos se vain koskee julkisuuden henkilöä. On vähintäin otaksuttavaa, että jokin frekvenssimittari Parviaisen blogin lukijoissa on koholla?

Tai sitten on niin, että kukaan muu kuin minä ei ole lukenut tuota blogia? Muuten on merkillistä ja käsittämätöntä, että jos James 'Erkki' Hirvisaaren blogi ylitti julkisuuskynnyksen ja johti lopulta tuomioon Kouvolan hovioikeudessa, niin tästä ei kukaan älähdä. Mitä vain voi kirjoittaa. Ainakin totuuksia.

Hirvisaarta en tässä toki puolusta, vaan käytän esimerkkinä tuoreesta blogikirjoittelusta ja kirjoittelun vastuusta. Hyvä jos yhteiskunta toimii eikä ole henkitoreissaan.

P.S. Parviainen ehti 'Juorut 19' -osaan, jonka muodosti hänen vaimonsa (/ex-vaimonsa/vaimonsa/ex-vaimonsa/...) intiimi kotivideo. Saana Parviaisen blogiin puolestaan tuli päivitys, jossa tämä toteaa, ettei videon julkaisuun ole lupaa ja että hän on tehnyt Jussista rikosilmoituksen. Sitten Jussi Parviaisen blogi hävisi bittiavaruuteen. Jussi Parviaisen ystävä kommentoi, että J. Parviaisen blogiin on hakkeroitu ja sen postaukset poistettu ja hänellä on kyllä epäilyksensä, mikä taho tällaista tekee...

Mitä meillä oikeastaan oli ennen nettiä?
(Täydennetty 20.12.2011)

Päivä kilpa-ajoissa

tiistai 22. marraskuuta 2011

On levollista tietää, että joka hetki jossain päin maapalloa ovat suuret aivot hereillä ja käyttövalmiina historiallisia tekoja varten. Johtuen aivojen, ihmisluonteiden ja kulttuurien eroavaisuuksista absoluuttinen päämäärä poikkeaa kuitenkin tahoillaan. Siis se, mihin tämä kaikki loputon aivokapasiteetti tähtää.

Voidaan löytää joitakin suuria linjoja ja joka tapauksessa eräänlaisia aivojen ketjuja (connections), mutta loppujen lopuksi on kaikki toiminta inhimillistä ja yksilöllistä. Vaikka nämä suurenmoiset ihmisaivot valjastettaisiin peräti maksua vastaan tähtäämään yhteen päämäärään, on kaikki silti henkilökohtaista tulosta isännästä riippumatta. Kulttuurien ja ohjastajien henkilökohtaiset pikkumaisuudet ja mieltymykset ruoskivat kehitystä satoihin suuntiin, vapaitten yksityisaivojen tuotekehittely tuhansille ja taas tuhansille tahoille.

Mikä olisi olennaista, tärkeää ja ehdottoman välttämätöntä? Mikäpä olisi kaikkein tarpeellisinta? Kirjailija joka työkammiossaan sorvaa kiteisen totuuden? Upseeri joka laatii lyömättömimmän strategian? Filosofi joka lopulta ratkaisee elämän ongelman? Matemaatikko joka kehittää pettämättömän ohjussuuntimajärjestelmän? Tutkija joka sekoittaa uuden rokotteen? Liikemies joka löytää markkinaraon vielä yhdelle kodinelektronikkalaitteelle?

Mikä aivoista on nerokkain?

Onko tärkeää tietää, että eteläisellä pallonpuoliskolla maan kiertoliike tekee viemäriin valuvasta vedestä vasenkierteisen? Että elimistön pettäessä saa melkein minkä varaosan tahansa? Että hirmuliskojen ilmavaivat vaikuttivat maapallon ilmakehän lämpenemiseen? Että vuonna 2010 Suomessa käsiteltiin 5837 turvapaikkahakemusta, joista 1784 oli myönteistä ja 3428 kielteistä? Tai että tortyyri tarkoittaa kidutusta? Tällaistenkin asioitten parissa ovat jotkin aivot askarrelleet.

Tyytymättömyys on edistyksen edellytys. Tyytymättömyys vallitseviin olosuhteisiin, saavutettuihin tuloksiin, olevaiseen elämänlaatuun. Turha jossitella, että jos nämä kaikki suuret aivot olisivat suunnanneet mielenkiintonsa... Oma napa lähinnä aina ja 'Vain jumalat tanssivat' (Intia). Ihminen on niin järjettömän raadollinen.

P.S. Tieto lisää toki myös tuskaa. Tanskaksi ehkäisyväline on svangerskabsforebyggendemiddel...

Viidentoista minuutin lahjakkuus

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Andy Warholin ikivanha heitto viidentoista minuutin julkisuudesta toteutui ensin ja muuttui sitten aikansa eläneeksi hokemaksi. Nykyään ei kukaan erota enää seuraavalla viikolla näitä julkisuuteen pullahtavia taviksia toisistaan. Ja samalla unohtuu, että on olemassa oikeita, todellisia lahjakkuuksia, jotka nousevat esiin nimenomaan tämän lahjakkuutensa, ei tyrkkyyntymisensä vuoksi. Kuten vaikkapa Esa-Pekka Salonen. Hänen lahjakkuuttansa ei kukaan voi oikein asettaa kyseenalaiseksi tekemättä itse itsestään pelleä. Lahjakkuus puhuu puolestaan ja tuo sivutuotteena mukavan tilin.

Pelkällä lahjakkuudella ei Salosesta ole tietenkään tullut Salosta.

Joskus sitä sitten pohtii, että kuinka taitavia näistä wanna-be-tähdistä tulisi, jos he vaihtaisivat sen oman yhden päivän viisitoista minuuttisensa joka päiväiseen viisitoista minuuttiseen? Mitä jos he treenaisivat jotakin asiaa joka ainoa päivä viisitoista minuuttia, sanotaan vaikka viisi vuotta. Ei kovin järeä 'uhraus' ja missä tavis olisikaan tämän periodin jälkeen tässä taidossa? Uusi kieli hallussa? Kokonainen jongleerausohjelmisto hanskassa? Gradu tehtynä? Maailman ongelmat ratkottuna? 'Three shell game' kunnossa?

Ei tälläkään metodilla tulla Saloseksi, mutta ehkä hieman painoarvoltaan merkittävämmäksi kuin vain sohvalla löhöilemällä.