Juuret

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Ihminen on sitä, mitä syö? Muulloinkin kun jouluna.

Itse synnyin vuoden 1955 loppupuolella. Laskettu aika oli seuraavana vuonna, mutta tässä kohtaa pidin kiirettä. Se kiire onkin sitten kostautunut, kun olen ollut omassa ikäluokassani aina se (lähes) nuorin ja tomppelein. Koulussakin tuntui, että opin aina vasta seuraavana vuonna edellisen vuoden asiat.

Synnyin Lääniinsairaalassa. Turussa on aste-ero syntyä Heidekenillä tai Lääninsairaalassa. Kaikki oikeat turkulaiset syntyivät Heidekenillä. Mitähän siitä pitäisi sitten ajatella, että Heidekenikin aikanaan lakkautettiin ison porun säestämänä ja kaikki synnytykset ohjattiin lopulta Lääninsairaalaan. (Oikeasti siis TYKS:iin, millä nimellä po. sairaala tietysti nykyään tunnetaan.)

Syntymäpaikastani huolimatta (vai juuri sen takia!) tunnen itseni nimenomaan turkulaiseksi, paljasjalaksi. Asuimme ensi vuoteni  Stålarminkadulla, mutta jo v. 1957 muutimme Kurjenkaivonkentän huimaan 9-kerroksiseen kivitaloon. Seinästä irrotettavan kiven heiton päähän Tuomiokirkosta. Voiko turkulaisempaa olla? Asua täl puol jokke?

Vai pitäisikö sittenkin ajatella sitä, että molemmat vanhempani ovat pesunkestäviä helsinkiläisiä Töölön suunnalta? Ovatko heidän tuomansa perinteet, kulttuuri ja katsantokannat helsinkiläisiä ja näitä he sitten siirsivät lapsilleen? Ja jos tälle tielle lähtee, monenteenko sukupolveen saa pysähtyä?

Ehkä olemme cocktaileja kaikki? Paitsi ne viidennen polven -friikit, jotka yhä asuvat samoilla asuinsijoilla kuin esivanhempansa.

Oma identiteettini on siis kuitenkin kaupunkilainen ja kaupungeista nimenomaan turkulainen. Yhtään ei haittaa, että en ole reiluun kolmeenkymmeneen vuoteen asunut Turussa, enkä edes käy siellä kuin pari kertaa vuodessa.

Kotona ei luonnollisista syistä puhuttu Turun murretta, mutta kun nyt sitä kuulen, tuntuu kotoisalta. Löydän jopa jonkinlaista intonaatiota itsestäni Turussa ollessani, vaikka se arkielämässä dumppautuukin jonnekin.

Kotona harrastettiin muun muassa kirjallisuutta, teatteria ja elokuvaa. Huomaan kantavani niitä mukanani. Ja kannan mukanani kaupunkilaisen sielua, sielua joka nauttii kaupungin äänistä ja tuoksuista. Kaupungin ideasta.