KIRJAN SYNTY 5: Kesä ja kärpäset

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Kevät kääntyi kesälle ja kansakouluopettajan kolme syytä uravalinnalle näyttivät parhaat puolensa. Aurinko paistoi. Ensimmäisenä aurinkoisena lomapäivänä kävimme Hyrylässä Montturock'issa ja sieltä ajoimme sukulaisiin Porvooseen. Siellä korkkasimme Kellokoski-mehupullon. Pullon logossa on kuva vanhasta tehdasalueesta, joka on Kellokosken padon alajuoksulla. Jos jossakin päin Kellokoskea historian siivet havisevat, niin juuri siellä. Hieno, teollinen näkymä.

Sitten sää viileni ja alkoivat sateet ja tuli EU-vaalit. Kävimme äänestämässä Ruukin koulussa ja jäimme hetkeksi lasten kanssa koulun pihaan leikkimään. Keinujen viereen kurvasi Nelosen uutisten auto ja ulos tuli Kellokosken suuri poika, Kaikkosen Antti, joka kävi antamassa oman äänensä kameran surratessa kantapäillä.

Ja sitten alkoi perheessä myös flunssakierre, joka pitikin meitä pihdeissään lähes koko kesäkuun. Odotellessani uutisia kustantamon taholta kirjoitin muutamia lukuja uuteen koulupohjaiseen kirjoitushahmotelmaani "Ihmistieteitä. Ihmiskokeita" sekä käsikirjoituksen nuortenkirjaan nimellä "Jooa Tikkuvarvas". Se ei herättänyt kenessäkään kiinnostusta. (Tämä hiukan yllätti minut, sillä olen aina pitänyt itseäni ennen kaikkea fiktiivisenä kirjoittajana, en asiatekstintekijänä?)

Loppukuusta myös kustantamo aktivoitui. Sekä kustannustoimittaja että graafikko työstivät kirjaa omilla saroillaan.

"...
1. Kenelle kirjoitat, siis ketkä ovat kirjasi mahdollisia lukijoita?
2. Mikä on kirjasi "pääsanoma" muutamalla virkkeellä?
3. Mikä kuva voisi olla kirjasi kannessa tai millaisia mielikuvia haluaisit kannen kuvalla herättää? Voisiko itse piirtämiäsi kuvituskuvia olla myös kannessa?
4. Mitä muita ehdotuksia sinulla on kirjan nimeksi kuin nykyisessä käsikirjoituksessa oleva nimi?
5. Kuinka valmiina pidät käsikirjoitustasi?"

Huomasin yhtäkkiä olevanikin aika tyhjän päällä. Olin kirjoitellut ensin huvikseni ja sitten hiukan vakavamminkin, mutta silti itse asiassa vain itselleni ja nyt piti yhtäkkiä vastata yksinkertaisiin (ja perusteltuihin) mutta siltikin hiukan hankaliin kysymyksiin. Leikki muuttui todemmaksi.

Vain neloskohdasta olin varma (itsekkäistä syistä, joista tuonnempana...): kirjan nimi tulee olemaan "Niukkuuden pedagogiikka".

Huomasin myös sen hiukan nolostuttavan seikan, että en muistanut itse, mitä olin kirjoittanut, koska edellisestä läpiluvusta oli melkein vuosi aikaa. Tämä ei ole diivailua tai turhaa vaatimattomuutta. Asia vain oli näin.

Seuraavissa viesteissä oli sitten jo suoranaisia muutosehdotuksia tai sellaisiin viittaavia. Omaa tyyliäni ja ääntäni kyllä luvattiin suojella, mutta... Avoimia kysymyksiä pitäisi karsia. Lyhyitä virkkeitä ja kappaleita pitäisi laventaa ja yhdistää. Samojen asioiden toistoa luvusta toiseen pitäisi välttää. Mietin oliko tekstissä kyse hengitystekniikastani ja kirjoitusrytmistäni vai oliko sillä loppujen lopuksi mitään väliä? Ainakaan lukijalle?

Graafikko kysyi kansikuvaideoita. Lähetin niitä sen kummemmin miettimättä kymmenkunta eri variaatiota.

Sitten tartuin käsikirjoitukseen lukeakseni sen läpi. Perhe lähti joelle uimaan.