keskiviikko 13. tammikuuta 2010
Mikä on nykyajan suurin ongelma?
Kysymys sinänsä on absurdi ja irrationaalinen ja kaikkea muutakin
epäilyttävää ja mahdotonta. Mutta yhtä mahdollista on siihen myös vastata.
Tällaistahan tämä nykyinen elämänmeno on. Teen mitä minua huvittaa.
Minulla on mielipide, mutta en kuitenkaan väitä sen olevan sen oleellisempi
tai oikeampi kuin kenenkään muunkaan mielipide. Niin korskea en sentään ole.
Mutta kääntäen: minulla on oikeus tähän omaan mielipiteeseeni.
Elämysshoppailu, kivanhaku ja lintuparvimainen luovuus ovat nousseet
elämänarvoiksi ja ohjenuoriksi. Elämän räätälöinti ja yksilöllisyyden
ihannointi on mennyt siihen pisteeseen, että käsitys yhteisöllisyydestä on
hämärtynyt ja liudennut monessa tapauksessa jo lähes täysin. Yksilöllisyydessä
ja vastavirtaan soutamisessa ei sinänsä ole mitään vikaa an sich, mutta
kun siitä tulee elämän pohja kaiken muun todellisuuden teflonmaisella
kieltämisellä ja hylkimisellä, ollaan hukantiellä.
Me uskomme vielä nyt yhtenäiseen kulttuuriin ja perinteeseen Suomessa,
mutta ei mene pitkiä aikoja eteenpäin, kun tilanne ei aidosti ole niin.
Ihmisillä on oma yksilöllinen historiansa, identiteettinsä, käsityksensä ja
toimintatapansa, joilla ei olekaan enää kuin marginaalisesti yhteneviä
piirteitä naapurien kanssa. Suomalaiset, Suomi ja suomalaisuus tulevat
pirstoutumaan lähitulevaisuudessa. Siihen tarvitaan vain yksi miesmuisti.
Ajatusleikin tasolla voisi pohtia, mihin se sitten johtaa, kun yhteinen
pohja puuttuu meiltä oikeasti...
Edes peruskoulu ankkurina ja majakkana ei voi estää tätä muutoin vallalla
olevaa kehityskulkua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti