maanantai 14. joulukuuta 2009
90-luvun loppupuolella otti Yleisradion
Koulu-tv:stä Riitta Kiianlinna yhteyttä. Suunnitteilla oli
käytöstapaohjelmasarja. Tapasimme Riitan ja Sami Kojosen kanssa ja
ideoimme ohjelmaa sekä suullisesti että sähköpostilla.
Eri vaiheiden jälkeen päädyimme kolmiosaiseen muotoon. Samin näyttelemä huonotapainen Örmy luo tilanteet ja (edelleenkin Samin näyttelemä) Hurmu tekee saman asiallisemmin ja toisia huomaavammin. Lisäksi studiossa (sinitaustaa vasten kuvattu) herra Relevantti (jälleen Samin näyttelemänä) vielä kommentoi kohtauksia ja kertoo yleisemminkin käytöstapojen historiaa ja nykypäivää.
Ohjelmaa kuvattiin sekä täällä Riihikalliossa että Helsingin alueella.
Maallikosta oli toki tavattoman mielenkiintoista nähdä tv-sarjan syntyvän. Yhteisen ideoinnin jälkeen minä kirjoitin Örmyn ja Hurmun tilanteet ja sen pohjalta sitten Sami kirjoitti herra Relevantin repliikit. Käsikirjoitus muuntui lopulta kuviksi Riitan ohjauksella. Erittäin kiinnostava prosessi.
Olin jonkin verran itsekin mukana kuvauksissa ja silloinen luokkani esiintyi ohjelman eri kohtauksissa. He myös tekivät "Tapakasvatusräpin" sana-aihiot, jotka muokkasin lopullisiksi riimeiksi. Tatu Kemppainen sen sitten sävelsi ohjelmaan. Vaimoni musiikkiluokka kävi laulamassa laulun Ylen studiolla nauhalle.

"...
Kiusata ei tietty ketään saa.
Itseään silloin vain satuttaa.
Jos muita ympärillään ei nää,
päätänsä iskee päin seinää.
Itseään silloin vain satuttaa.
Jos muita ympärillään ei nää,
päätänsä iskee päin seinää.
Kun pulassa autat sä kaveria,
niin katsoo se myös sun haveria.
Siis kun selviät kaikesta tästä,
selviät myös loppuelämästä!
niin katsoo se myös sun haveria.
Siis kun selviät kaikesta tästä,
selviät myös loppuelämästä!
Kuntoon saat sä maailman tään,
kun luottaa voit sun ystävään.
Kuntoon saat sä maailman tään,
Kun toisistamme huolta pidetään."
kun luottaa voit sun ystävään.
Kuntoon saat sä maailman tään,
Kun toisistamme huolta pidetään."
Tästä on aikaa reilut kymmenen vuotta, mutta ihmeellisintä minusta on se, että kun nykyisen luokkani kanssa katsoimme sarjan läpi, niin se toimi edelleen. Toki kännyköiden soittoäänet ovat muuttuneet hieman vuolaimmiksi ja markatkin vaihtuneet euroihin, mutta itse asia ei - näköjään. Mitähän siitä pitäisi päätellä?
"Huomaavaisuudella ei ole
viimeistä käyttöpäivää." Kuten yksi ohjelmaan tekemistäni sloganeista kuului.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti