torstai 10. joulukuuta 2009
Uusi vuosi,
vanhat kujeet opettajalla? Kevätkausi 2009 alkoi ja eteni yhtä kyytiä
maaliskuulle. Olin purrut sormeni kynnettömiksi ja etsinyt pakoreittiä
sarkasmista; siis jostakin sellaisesta, ettei ainakaan tunnetusti vaikeita
toisen kirjan synnytystuskia tarvitse koskaan kärsiä. Ei writer's blocki'ia!
Mikä helpotus.
Ainoa "tyhjän paperin kammo", johon tänä aikana törmäsin oli eräs reaalikoevastaus.
Mutta. Siinä kuin kevät koittaa Hitlerille, koittaa se Kontturillekin. Äkkiarvaamatta maalaamattoman puun takaa kustantamon pomo otti sähköisen yhteyden ja pyysi soittamaan iltapäivällä.
Odotettuani iltapäivää säälliset kaksi sekuntia soitin. Puhelinvastaajaan.
Entäpä jos koko kustantamoa ei olekaan olemassa? Jos tämä onkin ollut vain jokin käytännön pila?
Lähdin ajelemaan kotia kohti ja pysähdyin seuraavaksi Järvenpään Tarjoustalon parkkipaikalle soittamaan. Puheluun vastattiin! Muistan vieläkin tarkan parkkiruudun, jossa olin tuolla hetkellä. Nykyään sen erottaa pienestä kultalaatasta, joka on tapauksen kunniaksi asennettu ruudun etuosaan.
Kustantamon pomo osoittautui miellyttäväksi mieheksi, joka totesi realistisesti tilanteen ja meidän osapuolten suhteen. Edelleen hän totesi, että nikottelua kustantamon puolella oli aiheuttanut se, että Niukkuuden pedagogiikka ei istu heidän sarjoihinsa, joiden ytimen muodotavat väitöskirjat ja tutkimukset. Puhelussa pohdittiin jopa mahdollisuutta uuden kirjasarjan avaamiseen.
Lisäksi hän kysyi, kuinka lopullisena pidän nimeä "Niukkuuden pedagogiikka" ja että alaotsikkoani "Selviytymisopas haihattelun hetteikköihin opettajille ja vähän vanhemmillekin" pitää vielä hioa.
Mutta se, mistä tämän puhelun muistan, on pomon lause:"Kyllä siitä kirja vielä tehdään."
Kurvasin takaisinpäin ja kävin hakemassa leipomosta täytekakun. Kotona sitten kerroin vaimolle ja lapsille, että käsikirjoitukseni on maailmalla. Joimme mitalikahvit.
Ainoa "tyhjän paperin kammo", johon tänä aikana törmäsin oli eräs reaalikoevastaus.
Mutta. Siinä kuin kevät koittaa Hitlerille, koittaa se Kontturillekin. Äkkiarvaamatta maalaamattoman puun takaa kustantamon pomo otti sähköisen yhteyden ja pyysi soittamaan iltapäivällä.
Odotettuani iltapäivää säälliset kaksi sekuntia soitin. Puhelinvastaajaan.
Entäpä jos koko kustantamoa ei olekaan olemassa? Jos tämä onkin ollut vain jokin käytännön pila?
Lähdin ajelemaan kotia kohti ja pysähdyin seuraavaksi Järvenpään Tarjoustalon parkkipaikalle soittamaan. Puheluun vastattiin! Muistan vieläkin tarkan parkkiruudun, jossa olin tuolla hetkellä. Nykyään sen erottaa pienestä kultalaatasta, joka on tapauksen kunniaksi asennettu ruudun etuosaan.
Kustantamon pomo osoittautui miellyttäväksi mieheksi, joka totesi realistisesti tilanteen ja meidän osapuolten suhteen. Edelleen hän totesi, että nikottelua kustantamon puolella oli aiheuttanut se, että Niukkuuden pedagogiikka ei istu heidän sarjoihinsa, joiden ytimen muodotavat väitöskirjat ja tutkimukset. Puhelussa pohdittiin jopa mahdollisuutta uuden kirjasarjan avaamiseen.
Lisäksi hän kysyi, kuinka lopullisena pidän nimeä "Niukkuuden pedagogiikka" ja että alaotsikkoani "Selviytymisopas haihattelun hetteikköihin opettajille ja vähän vanhemmillekin" pitää vielä hioa.
Mutta se, mistä tämän puhelun muistan, on pomon lause:"Kyllä siitä kirja vielä tehdään."
Kurvasin takaisinpäin ja kävin hakemassa leipomosta täytekakun. Kotona sitten kerroin vaimolle ja lapsille, että käsikirjoitukseni on maailmalla. Joimme mitalikahvit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti