lauantai 19. maaliskuuta 2016

Lähdeaineisto



lauantai 12. joulukuuta 2009

Olen tehnyt urani Tuusulassa. Niin no, jollei oteta lukuun sitä kahden päivän sijaisuutta opiskeluaikoina, kun pääsin sijaisopettajaksi kahden vuoden opintojen jälkeen erääseen turkulaiseen kuudenteen luokkaan ja sain ao. koulusta evästykseksi:"Tämä on hiukan vaativa ryhmä..." Kuuluisat viimeiset sanat.

Mutta muutoin olen kerännyt kokemuksia luonnollisesti tätä työtä täällä Riihikalliossa tekemällä. Tarkaan ottaen olin kaksi ensimmäistä vuottani Paijalan koulun virassa, mutta silloinkin luokkani kuljetettiin oman koulun tilanpuutteen vuoksi bussilla joka päivä tänne Rihaan opiskelemaan. Jonkinlaisena kantapeikkona minua voi siis pitää?

Omat luokkani, keikkatuntiluokkani, OTO-luokkani, välituntivalvontani ja satunnaiset käytäväkohtaamiset oppilaiden kanssa ovat olleet täällä Riihikalliossa. Huoltajatapaamiseni olen tietenkin tehnyt myös tässä koulussa. Pitkäaikaisimmat kollegakontaktit ovat tästä koulusta.

Mutta mutta mutta.

"Niukkuuden pedagogiikka" ei ole mikään avainromaani Riihikallion koulusta, riihikalliolaisista tahi edes Tuusulasta. Ei tietenkään! Kyllä minä olen kaikkina näinä vuosina pitänyt korviani ylipäänsä koholla, lukenut, kuunnellut ihmisiä ja ajan merkkejä sekä katsellut televisiota ynnä muita medioita. Jonkinlaisia kohtaamisia maailmalla eri aikuisten, lasten ja muiden opettajien kanssa on myös sisältynyt näihin vuosiin. Väittäisin siis, että "Niukkuuden pedagogiikka" ei ole kuva täältä kotopesästäni, vaan se on kuva Suomesta; sellaisena tosin kuin minä sen näen. Sehän ei ole välttämättä totuus. Tai koko kuva. Enkä luullakseni kirjassa edes väitä niin? (Tästä en tosin ole ihan varma, koska minulla alkaa olla armottoman huono muisti, enkä ole kertaakaan jaksanut lukea kirjaani kokonaan läpi.)

Riihikallion koulu sinänsä on käsittääkseni perus-peruskoulu, se monella tavalla omaleimainen koulu ja luvalla sanoen: olen ylpeä Riihikallion koulusta. Outoa olisi, jos jokainen opettaja ei tuntisi näin omasta koulustaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti