Turun OKL - Suuren isän varjo

maanantai 11. tammikuuta 2010

Isä oli jossakin määrin ylipainoinen - olen tässä suhteessa yrittänyt täyttää hänen talvisaapaansa parhaan kykyni mukaan ja olen mielestäni asiassa myös riittävässä mitassa onnistunut.

Muuta muutoin? Urakka on kovin suuri. Ennen siirtymistään varsinaiseen aikuisiän elämänuraansa ja Turkuun, isä ehti Helsingissä käydä partiolaisena jokseenkin kaikki tasot läpi, hiippailla nimettömissä avustajan rooleissa lukuisissa Suomalaisen Oopperan produktioissa, käydä opiskelemassa vastaperustetun Teatterikoulun ensimmäisellä vuosikurssilla (tovereinaan mm. sellaiset Thalian nimet kuin Aino Mantsas, Hilkka Kinnunen, Mauri Jaakkola, Matti Tapio, Ritva Arvelo, Marja Korhonen, Rauni Ikäheimo, Pia Hattara tai Tarmo Manni...), liittyä Ylioppilasteatteriin ja toimia siellä sekä näyttelijänä, ohjaajana että johtajana, opiskella Suomen Puheopistossa ja valmistua logonomiksi sekä kuulua sittemmin itsekin Puheopiston opettajakuntaan, toimia Ylioppilaiden kulttuuritoimikunnassa ja useita vuosia Uudenmaan Nuorisoseurain toiminnanjohtajana ja kierrellä ohjaamassa näytelmiä lukuisissa nuorisoseuroissa (myös Tuusulassa).

Sitten hänet lopulta valittiin Turun va. opettajakorkeakoulun suullisen esitystaidon lehtorin virkaan, josta hän aikanaan jäi eläkkeelle tiemmä pisimpään puheopin lehtorina toimineena.

Dilemma syntyi, kun minä pääsin sisään samaiseen opettajainvalmistuslaitokseen, muutamia päiviä myöhemmin muita opiskelutovereitani. Minä en ollut minä, minä olin Otro Kontturin poika. Tunsin sen itse ja joissain määrin olin tuntevinani sen paineena ympärilläni.

Jo kouluaikana oli ollut hieman vaivaannuttavaa, kun jotkut opettajat olivat kysyneet, olenko Otron poika. Tilanteesta selvisi toki valehtelemalla, mutta omat ongelmansa siitäkin syntyy sielulle. Isoa sherlockholmes'maisuutta ei tarvinnut kurssikavereidenkaan osoittaa, kun he aivan oikein päättelivät sukulaisuussuhteen. Asiaa saattoi jopa hieman helpottaa se, että isä tuolloin tällöin kyyditsi minut Nummenpakalle Volvo Amazonillaan.

Isän luennot olivat parhaimmillaan ratkihauskoja, hän veti ne vauhtiin päästessään stand up -tyylisesti. Ja mikä ettei, olihan se nimenomaan hänen aineensa. Itse en voinut niistä kuitenkaan nauttia sellaisenaan, vaan jouduin suodattamaan kaiken omien suotimieni läpi. Arvostelemaan, vähättelemään, dumppaamaan.

Naurettavaahan se oli, mutta kukapa olisi naurettavampi kuin rujonlaiha kahdeksantoistavuotias?

Toisaalta minulla ei ole vertailupohjaa itseäni enempää. Oliko minun vaikea hyväksyä isää, koska hän oli isä, vai koska hän oli aina jotakin muuta? Turkuun muutto ja viran saaminen kun eivät hänen tahtiaan hillinneet, päinvastoin. Lehtoriuutensa ohella hän opetti kauppakorkeakoulussa, sairaanhoito-oppilaitoksessa ja työväenopistossa. Hän kulki ympäri Suomea opettamassa kokoustekniikkaa ja puhetaitoa. Hän teki radio-ohjelmia ja avusti sanomalehtiä. Hän kirjoitti ja ohjasi vastaperustettuun Turun Pieni Teatteri -nimiseen revyyteatteriin. Hän oli tekemässä Lukutunnin kirja -sarjaa. Hän oli Turun Aleksis Kivi -kerhon hallituksessa ja ammattiyhdistystoiminnassa Turun TVK:n puheenjohtajana. Hän oli Turun Teatterikerhossa puheenjohtajana ja mukana perustamassa Samppalinnan kesäteatteria.

Tätä rataa. Jos jostakin olen oman isänmallini saanut, niin se oli lapsuudenkodistani. Tai juuri päinvastoin.

Isä ei ollut läsnä ja kun oli, oli hän usein väsymyksestä uupunut ja ärtyisä tai kirjoitti matkakirjoituskoneellaan yöt läpensä. Hyvin opettavaista. Sitäkin muistorikkaampia olivat hetket, kun hän innostui tekemään meille lapsille korttitemppuja tai riisisuklaata tai naksauttamaan nenäänsä.

Ehkä hänen kohtaamisensa yhteisessä opinahjossamme oli siksikin vaikeaa? Vaikeaa olla siksi se, kuka muuten olin. Tai olisin ollut? En oikeastaan saanut koskaan selville, millainen olisin ollut opiskelijana.

Toki homma toimii myös toisin päin. Arveluttiko, nolostuttiko, asettiko se paineita isälle, että hänen tontillaan, hänen työmaallaan lorvi toinen Kontturi?

Joka tapauksessa; oli ikävää, että isä ei ehtinyt nähdä Niukkuuden pedagogiikka -kirjaa valmiina. Uskoisin, että hän olisi nauttinut sen joistakin kohdista. Jos kohta arvioitavaakin olisi voinut olla