tiistai 31. toukokuuta 2016

(We don't need no) EDUCA(tion)



maanantai 30. tammikuuta 2012

Painajainen!

Mihin vain katseensa kääntää, niin silmä tapaa tuhansia opettajia joka puolella samaan halliin sulloutuneena. Vain kääntäen tästä saisi jonkun koululaisen märän unen: vain yksi terrori-isku, ja nämä kaikki kansankynttilät roihahtaisivat kerralla loppuun?

Korkkasin Educaimpeyteni tammikuussa 2009, jolloin istuin kuuntelemassa ensin pakollisen Raisa Cacciatore-esitelmän Seksuaalisuuden portaista (jäin siellä miettimään mahdollista omaa askelmaani, vaikka muuten suhtauduinkin hieman kriittisesti mainittuun esitykseen. Itse asiassa räävittömän kriittisesti. Muokkailin otsikon omatoimisesti myös enemmän nykyihmistä kuvaavaan 'Seksuaalisuuden liukuportaat'-muotoon).

Cacciatoren jälkeen vaeltelin messuosastot kymmenessä minuutissa läpi ja sitten tapoin aikaa odottaen toista pakollista esitelmää. (Pakollisuus tässä viittaa siihen, että vuoden 2009 Educa-reissuni oli työnantajan määräämä koulutuspäivä. Siinä meni taas yksi lauantai pois perheeltä, ja se puolestaan on syy, miksi äänestän yleensä lauantaityöpäiviä vastaan. Syystä tahi toisesta se on myös äänestys, jonka säännönmukaisesti häviän, mikä laittaa ajattelemaan, että eikö työtovereilla ole elämää koulun ulkopuolella...)

Toiseksi kuunneltavakseni olin valinnut yhden nuoruuteni sankarin, Terho Pursiaisen, luennon (hän painii siis samassa sarjassa kuin mm. Rin Tin Tin, Ivanhoe ja Trampas). Nuorena koululaisena olin ostanut tuoreeltaan Pursiaisen pamfletin 'Uusin testamentti' (1969), jonka silloin luinkin lievä innoituksen puna poskillani.

Pursiainen osoittautui kuitenkin livenä hieman pettymykseksi. Heti kärkeen hän ilmoitti, että se ohjelmassa aiheeksi ilmoitettu  alustus on luettavissa jälkeen päin netissä, mutta sitä hän ei aio pitää, vaan nyt hän aikoo puhua vapaasti Belgian tapahtumien johdosta. ('Belgian tapaus' oli tuolloin ajankohtainen sikäläisessä päiväkodissa tapahtunut törkeä surmantyö.) Pursiainen julisti kuiskutelleensa hiljaa lähipiirissään Kauhajoen jälkeen (Kauhajoella puolestaan tapahtui Suomen toinen oppilaitosammuskelu syksyllä 2008), että mitähän seuraavaksi: hyökkäys päiväkotiin?

Terho Pursiaisen ajatus oli ehkä (?) siis se, että hän oli viisaudessaan profetoinut tämän jo paljon aikaisemmin. Toisaalta tätä seurannut Pursiaisen jutustelu oli ajatuksenjuoksultaan kovinkin hankala maallikon seurata, joten en ole aivan varma tulkinnastani. Pursiaisen esitys toi itse asiassa pikku hiljaa mieleeni Hj. Nortamon 'Raumlaissi jaarituksi' (1920), mikä tietenkin saattoi johtua vain mainitusta omasta rajallisesta ymmärryskapasiteetistani. Eli älystäni. Ehkä siis tulkitsin tämänkin väärin? Yhtä kaikki: jokainen meistä oli kuitenkin taatusti tullut tähän samaan lopputulokseen jo aika päiviä sitten! Mikään ei ole enää pyhää, eikä kukaan ole missään turvassa. Ei varsinainen kympin uutinen.

Kun pää on avattu, ei ole enää paluuta neitseellisyyden tilaan.

Ehkä johtui näistä vanhoista epäfiboistani, että en ihan täysin avoimin mielin enkä terhakkaan innoituksen puuskassa istuutunut kuuntelemaan tämänvuotista alustajaa Mato "Markku" Valtosta. Ehkä se toisaalta johtui myös siitä, että Valtonen oli kuitenkin luonut nuoruusmaineensa Sleepy Sleepers -bändissä, joka puolestaan ei ollut erityinen hyvän maun keulakuva. Voisi sanoa, että olin luonut itselleni ylemmyydentuntoisen ennakkoluulon, mutta voinee myös sanoa, että ihan osaton ei Mato Valtonen itsekään tähän ollut.

Sitä riemukkaampaa onkin sitten todeta, että Mato otti minusta työvoiton. Hän puhui selkeästi, hyvin harjoitellusti, sujuvasti ja mainiosti puheensa rakentaen. En jälkeenpäin kuitenkaan sitten enää muistanutkaan, että mikä se viesti lopulta oli, mutta esitelmää (kuten hän itse tilaisuutta kuvasi) oli kiva kuunnella.

Eipäs, se olikin se clou, kun Mato totesi, että hän oli hekumoinut ajatuksella tiivistää koko puolitoistatuntinen mahdollisimman tiiviiseen ja lopulta päätynyt siihen, että hän vain tulisi saliin, huikkaisi sanan 'YLLÄTÄ' ja poistuisi. Sehän se juttu olikin! Hyvä viesti sentään! Yllätä! Tuossa on kyllä itua.


Näine hyvineni lähdin Mato-osuuden jälkeen yksin vaeltelemaan yllämainittuun opettajamereen. Kyllä olisi ollut Jeesuksella taas töitä! Useampikin kuin yksi tahi kaksi myyntipöytää olisi joutanut tulla kaadetuksi tässä pedagoogisessa temppelissä. Mutta ei, siellä messusi kymmeniä näytteilleasettajia Messukeskuksen avarassa hallissa, joka täyttyi hälinästä, mölinästä, mökästä, mutinasta, kahinasta, kauppureiden huudoista ja muusta aivoonsattuvasta häiriöäänestä. Sanalla sanoen: ihmiset olivat hyväntuulisia ja innokkaita. Minä olin se pakollinen hapannaama.


Jäin puoleksi tunniksi (!) seuraamaan tarkkaavaisuuteni äärirajoille virittäen 'Suurta koulutuskeskustelua'. Siinä Arto Nyberg johti puhetta ja puhetta pitivät kolme ministeriä (Henna Virkkunen, Paavo Arhinmäki sekä Ville Niinistö) ja viisi kansanedustajaa. Keskustelu on ehkä liiankin komea sana tälle tilaisuudelle, koska siinähän käy useinkin niin, kun iso joukko 'keskustelee', että kukin pitää oman puheenvuoronsa, mutta varsinaista dialogia ei pääse syntymään. Hauskaa toisaalta olikin nähdä, miten osallistujat tappoivat aikaa uutta vuoroaan taas odotellessaan.


Päivän saldo? Osallistuin toiveikkain mielin musiikkikasvatusyhdistyksen ukulele-arvontaan ja sain uunituoreen 'Tykkää tästä!' -kirjan. Syy jälkimmäiseen oli se, että ajauduin huomaamattani Opus-lavan läheisyyteen. Siellä oli käynnissä keskustelu- ja kirjan puffaustilaisuus 'Sosiaalinen media ja opettajan ammatietiikka', jossa äkkäsin Kustannuspomoni keskustelussa OAJ:n puheenjohtajan Olli Luukkaisen kanssa. Ollin taas tunnistin siitä, että hän oli päässyt samaisen Opettaja-lehden kanteen, jossa olin aikoinaan Niukkiksen takia itsekin (28.5.2010; Luukkainen tosin vain otsikkona "Olli ottaa ohjat"...!
Jos kirjani nimi oli kieroituneen mielen tekemä kosto traumaattisesta opiskeluajasta, niin pääsy Opettaja-lehteen huvitti minua toisella tapaa, joskin sekin oli sairaassa fantasiassani eräänlainen kostoisku virallisille, pönöttäville opettajille ja heidän kouluttajilleen, tällä kaikella on syvät ja mädät juuret 1970-luvun kouluilmastossa... kepposena se oli samaa luokkaa minulle kuin se, että kirjallinen alter egoni Atso Tomala on esiintynyt Hesarin painetun paperiversion Mielipide-sivulla.).


No, yhtä kaikki, työnnyin miesten keskelle kättelemään Pomoani (siis Pekkaa, en Ollia) ja sain pikaisen audienssin sekä sen päätteeksi yllä mainitun kirjan. Kirjasta todettakoon tässä vaiheessa, että sen aihe vaikutti tositärkeältä ja ajassakiinniolevalta. Oikein odotan sopivaa hetkeä ryhtyä lukemaan teosta. Olli on näemmä näpytellyt myös yhden luvun siihen; enpä älynnyt pyytää nimmaria kirjaan.


Summa summarum. Se, että en itse saanut mitään irti koko häppeningistä, ei ole tapahtuman itsensä vika. Se oli luultavasti räätälöity juuri kohderyhmälleen täsmäiskuksi. Minussa on kyllä miestä myöntää, että ilmeisesti se olen minä, joka en ole kohderyhmää.


Kun poistuin takaovesta vaivihkaa ulos pakkaseen tuli mieleen erään kollegan nasevat sanat. Hän lähti erään kevään viimeisenä koulupäivänä ulos Hyrylän koulukeskuksen ovesta kesälomalle kädessään kunnan tarjoama jäätelötuutti ja mietti, että tässä sitä menee kaksi tötteröä.


Minulla ei vain ollut sitä jäätelöä.

maanantai 30. toukokuuta 2016

Nuoruus on!



perjantai 27. tammikuuta 2012

Otto I
Eräänä yönä heräsin heräsin virkeänä ja ryhdyin muun tekemisen puutteessa katsomaan ties monettako kertaa Erkko Kivikosken mainiota elokuvaa 'Laukaus tehtaalla' (1973). Kävin katsomassa pätkän aikanaan  heti tuoreeltaan Kino Astorissa ystäväni Joukon kanssa 17.11.1973 (klo 18.30 näytöksessä, johon ehdimme juuri sopivasti edellisen elokuvan loputtua naapuriteatterissa). Kirjanpitoni mukaan kyseinen elokuvavuosi oli Turussa muutoinkin hyvä; kävin silloin katsomassa isolla kankaalla mm. seuraavia filmejä: kolme Sam Peckinpahin rainaa ('Pakotie', 'Hurja joukko' ja 'Pat Garrett ja Billy the Kid'), Sergio Leonen dollaritrilogian, pari Elia Kazanin kuvaa ('Viva Zapata' ja 'Alaston satama', viisi Francois Truffautin elokuvaa ('Kesytön', 'Amerikkalainen yö', Nuoripari', 'Englantilaiset naiset' ja 'Isin tyttö'), Andrei Tarkovskin 'Solaris', kaksi Federico Felliniä ('Fellinin Rooma' ja 'Fellinin Satyricon'), Arthur Pennin 'Bonnie ja Clyde', kaksi Costa-Gavrasin leffaa ('Hälytystila' ja 'Z-hän elää!'), Sergei Eisensteinin 'Iivana Julma', Woody Allenin (tämähän ei ole oikesti Allenin ohjaus!) 'Kerta vielä, Sam', Robert Bressonin 'Suloinen nainen', Claude Chabrolin 'Verihäät', Eric Rohmerin 'Leijonan merkki', John Hustonin 'Heijastuksia kultaisessa silmässä', pari Ingmar Bergmanin draamaa ('Neidonlähde' ja 'Kosketus'), John Fordin 'Etsijät', Lindsay Andersonin 'Jos....', Giuliano Montaldon 'Julma kierre', Marx-veljeksiä ('Päivä tavaratalossa', 'Päivä kilpa-ajoissa' ja 'Neljä naurettavaa naapuria'), Luis Buñuelin 'Porvariston hillitty charmi', Miklos Jancson 'Punainen psalmi', Francis Ford Coppolan 'Kummisetä', Bernardo Bertoluccin 'Viimeinen tango Pariisissa', kaksi Jean-Pierre Melvillen elokuvaa ('Ajojahti' ja 'Yön sudet'), Charlie Chaplinin 'Chaplinin poika', Alfred Hitchcockin 'Frenzy', Robert Wisen 'Andromeda uhkaa', Yves Boissetin 'Attentaatti', Pier Paolo Pasolinin 'Matteuksen evankeliumi', Sydney Pollackin 'Ammutaanhan hevosiakin', Nagisa Oshiman 'Seremonia', Bob Fossen 'Cabaret', Anthony Mannin 'Hopeatähti' tai Stanley Kubrickin 'Kellopeli appelsiini' (jonka olin kyllä käynyt katsomassa kerran jo vuoden 1972 puolella...). Mainittujen lisäksi kävin katsomassa vielä ison kasan vähemmän maineikkaita tahi muistettavia elokuvia (toisaalta yhtään ei voi vieläkään väheksyä esimerkiksi Claudia Cardinalen ja Brigitte Bardotin tähdittämää kiehtovaa 'Texasin äkäpussit' -teosta!). Yhtä kaikki: valkokankaalta näkyi ajan henki ja kulttuurin arvostus sekä sisältö. Nuo edellä luetellut työt eivät tietenkään olleet kaikki vuodelta 1973, mutta ne esitettiin tuolloin Turun elokuvateatterissa.

No, katsoin siis Kivikosken elokuvaa vuonna 2012. Mukavana nyanssina siinä on alussa komeaa ilmakuvaa nykyisestä kotikunnastani Tuusulasta (tarkemmin sanoen Jokelan kylästä), mutta tätä asian laitaa en tuolloin luonnollisestikaan tiennyt. Ja eihän sillä olisi silloin ollut mitään merkitystään minulle, jos kohta sillä ei nytkään todellakaan ole merkitystä itse elokuva kannalta.

Tuotantoyhtiö mainosti tuoreeltaan elokuvaa mm. lauseella "Raju kertomus työn ja pääoman ristiriidasta". Ehkä nimenomaan tässä elokuvassa, mutta toki myös liudassa muita tuon aikakauden kotimaisia leffoja kuten Risto Jarvan 'Yhden miehen sota' (kaivinkonemies perustaa oman yrityksen) tai Jaakko Pakkasvirran 'Jouluksi kotiin' (työmies raataa kaikki illat saadakseen perheelleen omakotitalon valmiiksi) heijastui ja henki tuonaikainen jokseenkin poliittisen kotimaisen elokuvan ilmapiiri parhaimmillaan. Osallistuvaa taidetta sekä muutama katsoja elokuvateatterissa.

Otto II
Laitoin eräänä lumisena päivänä kotimatkalla auton soittimeen soimaan M.A. Nummisen saksankielisiä Schubert-tulkintoja vuodelta 1968 ('An die Musik', 'Heidenröslein', 'Ständchen' ja 'Der Stürmische Morgen'). Mainittu vuosi tunnetaan Euroopan hulluna vuotena ja silloin tapahtui -ainakin jälkikäteen tarkasteltuna- yhtä jos toista normimenoa häiritsevää aktiviteettia. (Vakiintuneet lähteet tuntevat Euroopan hulluna vuotena tietysti myös vuoden 1848 sen omista ansiostaan. Kirj. huom.)

Yhtä kaikki; huomasin kyynelten alkavan valua vuolaina silmänurkistani ja ajatuksen etsiytyvän väistämättä elämän filminauhalla taaksepäin. Tämä on minun nuoruuttani! Tämä on sen kuva ja tämä on sen ääni. Ei koko totuus, tietenkään, mutta yksi osa sitä. Tämä on minun nostalgiaani, minun kaihoani aikakauteen, jolloin kaikki oli vielä edessä ja tekemättä, kaikki oli vielä elämättä ja mahdollista.

Tästä minut on tehty!

Otto III
Vuoden 2010 lopussa Suomessa oli 628 793 kappaletta 10-19 -vuotiasta lasta ja nuorta. Kun heihin iskee nostalgia-aalto vuonna 2054, mitä he muistelevat. Bailaajia tositelevisiosta? Joutilaita ihmisiä median fokuksessa? Wannabe mielipidejohtajia? Piukeita popprinsessoja? Räävittömiä anonyymiloukkaajia? Kulutushysteriaa? 3D-animaatioita? Kodin rajoja ja rakkautta?

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Vanhat jutut



torstai 26. tammikuuta 2012

Koulun pitää heijastaa itseään ympäröivää yhteiskuntaa. Sen tulee turvatyynyn tavoin suojata rintansa todellisuuteen tömäyttävää ihmistä. Koulun tulee jopa olla edelläkävijä.

Siksipä siis tarvittaisiin tähän päivitystä. Mikä olisi 2010-luvun vastine ja uusi näkökulma vanhaan matematiikan tehtävään:

1950
Maanviljelijä myy säkillisen perunoita 20 markalla. Tuotantokustannukset ovat 4/5 hinnasta. Kuinka suuri on voitto?

1960
Maanviljelijä myy säkillisen perunoita 20 markalla. Tuotantokustannukset ovat 16 mk. Ole kiltti ja laske voitto.

1970
Maanviljelijä myy joukon perunoita (A) joukolla rahaa (B). B on kaikkien B:n osien joukko, jolloin B on yksi markka. Viivajoukkomuodossa sinun tulee piirtää B-joukkoon kaksikymmentä (////////////////////) pientä viivaa, yksi jokaista markkaa kohti. Tuotantokustannusjoukko (C) on neljä (////) viivaa pienempi kuin joukko B.
Piirrä kuva C-joukosta B-joukon osajoukkona ja ilmoita tulosjoukko (D) kysymykseen: "Kuinka suuri on voittomäärä?"

1980
Maanviljelijä myy säkillisen perunoita 20 markalla. Tuotantokustannukset ovat 4/5 tästä eli 16 markkaa. Voitto on 1/5 eli 4 markkaa. Alleviivaa sana "peruna" ja keskustele siitä parisi kanssa.

Lähde: Frankfurter Rundschau