maanantai 30. tammikuuta 2012
Painajainen!
Mihin vain katseensa kääntää, niin silmä tapaa tuhansia opettajia joka puolella samaan halliin sulloutuneena. Vain kääntäen tästä saisi jonkun koululaisen märän unen: vain yksi terrori-isku, ja nämä kaikki kansankynttilät roihahtaisivat kerralla loppuun?
Korkkasin Educaimpeyteni tammikuussa 2009, jolloin istuin kuuntelemassa ensin pakollisen Raisa Cacciatore-esitelmän Seksuaalisuuden portaista (jäin siellä miettimään mahdollista omaa askelmaani, vaikka muuten suhtauduinkin hieman kriittisesti mainittuun esitykseen. Itse asiassa räävittömän kriittisesti. Muokkailin otsikon omatoimisesti myös enemmän nykyihmistä kuvaavaan 'Seksuaalisuuden liukuportaat'-muotoon).
Cacciatoren jälkeen vaeltelin messuosastot kymmenessä minuutissa läpi ja sitten tapoin aikaa odottaen toista pakollista esitelmää. (Pakollisuus tässä viittaa siihen, että vuoden 2009 Educa-reissuni oli työnantajan määräämä koulutuspäivä. Siinä meni taas yksi lauantai pois perheeltä, ja se puolestaan on syy, miksi äänestän yleensä lauantaityöpäiviä vastaan. Syystä tahi toisesta se on myös äänestys, jonka säännönmukaisesti häviän, mikä laittaa ajattelemaan, että eikö työtovereilla ole elämää koulun ulkopuolella...)
Mihin vain katseensa kääntää, niin silmä tapaa tuhansia opettajia joka puolella samaan halliin sulloutuneena. Vain kääntäen tästä saisi jonkun koululaisen märän unen: vain yksi terrori-isku, ja nämä kaikki kansankynttilät roihahtaisivat kerralla loppuun?
Korkkasin Educaimpeyteni tammikuussa 2009, jolloin istuin kuuntelemassa ensin pakollisen Raisa Cacciatore-esitelmän Seksuaalisuuden portaista (jäin siellä miettimään mahdollista omaa askelmaani, vaikka muuten suhtauduinkin hieman kriittisesti mainittuun esitykseen. Itse asiassa räävittömän kriittisesti. Muokkailin otsikon omatoimisesti myös enemmän nykyihmistä kuvaavaan 'Seksuaalisuuden liukuportaat'-muotoon).
Cacciatoren jälkeen vaeltelin messuosastot kymmenessä minuutissa läpi ja sitten tapoin aikaa odottaen toista pakollista esitelmää. (Pakollisuus tässä viittaa siihen, että vuoden 2009 Educa-reissuni oli työnantajan määräämä koulutuspäivä. Siinä meni taas yksi lauantai pois perheeltä, ja se puolestaan on syy, miksi äänestän yleensä lauantaityöpäiviä vastaan. Syystä tahi toisesta se on myös äänestys, jonka säännönmukaisesti häviän, mikä laittaa ajattelemaan, että eikö työtovereilla ole elämää koulun ulkopuolella...)
Toiseksi kuunneltavakseni
olin valinnut yhden nuoruuteni sankarin, Terho Pursiaisen, luennon (hän
painii siis samassa sarjassa kuin mm. Rin Tin Tin, Ivanhoe ja Trampas).
Nuorena koululaisena olin ostanut tuoreeltaan Pursiaisen pamfletin 'Uusin
testamentti' (1969), jonka silloin luinkin lievä innoituksen puna
poskillani.
Pursiainen
osoittautui kuitenkin livenä hieman pettymykseksi. Heti kärkeen hän ilmoitti,
että se ohjelmassa aiheeksi ilmoitettu alustus on luettavissa jälkeen
päin netissä, mutta sitä hän ei aio pitää, vaan nyt hän aikoo puhua vapaasti
Belgian tapahtumien johdosta. ('Belgian tapaus' oli tuolloin
ajankohtainen sikäläisessä päiväkodissa tapahtunut törkeä surmantyö.)
Pursiainen julisti kuiskutelleensa hiljaa lähipiirissään Kauhajoen jälkeen
(Kauhajoella puolestaan tapahtui Suomen toinen oppilaitosammuskelu syksyllä
2008), että mitähän seuraavaksi: hyökkäys päiväkotiin?
Terho
Pursiaisen ajatus oli ehkä (?) siis se, että hän oli viisaudessaan profetoinut
tämän jo paljon aikaisemmin. Toisaalta tätä seurannut Pursiaisen jutustelu oli
ajatuksenjuoksultaan kovinkin hankala maallikon seurata, joten en ole aivan
varma tulkinnastani. Pursiaisen esitys toi itse asiassa pikku hiljaa mieleeni Hj.
Nortamon 'Raumlaissi jaarituksi' (1920), mikä tietenkin saattoi
johtua vain mainitusta omasta rajallisesta ymmärryskapasiteetistani. Eli
älystäni. Ehkä siis tulkitsin tämänkin väärin? Yhtä kaikki: jokainen meistä oli
kuitenkin taatusti tullut tähän samaan lopputulokseen jo aika päiviä sitten!
Mikään ei ole enää pyhää, eikä kukaan ole missään turvassa. Ei varsinainen
kympin uutinen.
Kun pää on
avattu, ei ole enää paluuta neitseellisyyden tilaan.
Ehkä johtui näistä vanhoista epäfiboistani, että en ihan täysin avoimin mielin enkä terhakkaan innoituksen puuskassa istuutunut kuuntelemaan tämänvuotista alustajaa Mato "Markku" Valtosta. Ehkä se toisaalta johtui myös siitä, että Valtonen oli kuitenkin luonut nuoruusmaineensa Sleepy Sleepers -bändissä, joka puolestaan ei ollut erityinen hyvän maun keulakuva. Voisi sanoa, että olin luonut itselleni ylemmyydentuntoisen ennakkoluulon, mutta voinee myös sanoa, että ihan osaton ei Mato Valtonen itsekään tähän ollut.
Sitä riemukkaampaa onkin sitten todeta, että Mato otti minusta työvoiton. Hän puhui selkeästi, hyvin harjoitellusti, sujuvasti ja mainiosti puheensa rakentaen. En jälkeenpäin kuitenkaan sitten enää muistanutkaan, että mikä se viesti lopulta oli, mutta esitelmää (kuten hän itse tilaisuutta kuvasi) oli kiva kuunnella.
Eipäs, se olikin se clou, kun Mato totesi, että hän oli hekumoinut ajatuksella tiivistää koko puolitoistatuntinen mahdollisimman tiiviiseen ja lopulta päätynyt siihen, että hän vain tulisi saliin, huikkaisi sanan 'YLLÄTÄ' ja poistuisi. Sehän se juttu olikin! Hyvä viesti sentään! Yllätä! Tuossa on kyllä itua.
Näine hyvineni lähdin Mato-osuuden jälkeen yksin vaeltelemaan yllämainittuun opettajamereen. Kyllä olisi ollut Jeesuksella taas töitä! Useampikin kuin yksi tahi kaksi myyntipöytää olisi joutanut tulla kaadetuksi tässä pedagoogisessa temppelissä. Mutta ei, siellä messusi kymmeniä näytteilleasettajia Messukeskuksen avarassa hallissa, joka täyttyi hälinästä, mölinästä, mökästä, mutinasta, kahinasta, kauppureiden huudoista ja muusta aivoonsattuvasta häiriöäänestä. Sanalla sanoen: ihmiset olivat hyväntuulisia ja innokkaita. Minä olin se pakollinen hapannaama.
Jäin puoleksi tunniksi (!) seuraamaan tarkkaavaisuuteni äärirajoille virittäen 'Suurta koulutuskeskustelua'. Siinä Arto Nyberg johti puhetta ja puhetta pitivät kolme ministeriä (Henna Virkkunen, Paavo Arhinmäki sekä Ville Niinistö) ja viisi kansanedustajaa. Keskustelu on ehkä liiankin komea sana tälle tilaisuudelle, koska siinähän käy useinkin niin, kun iso joukko 'keskustelee', että kukin pitää oman puheenvuoronsa, mutta varsinaista dialogia ei pääse syntymään. Hauskaa toisaalta olikin nähdä, miten osallistujat tappoivat aikaa uutta vuoroaan taas odotellessaan.
Päivän saldo? Osallistuin toiveikkain mielin musiikkikasvatusyhdistyksen ukulele-arvontaan ja sain uunituoreen 'Tykkää tästä!' -kirjan. Syy jälkimmäiseen oli se, että ajauduin huomaamattani Opus-lavan läheisyyteen. Siellä oli käynnissä keskustelu- ja kirjan puffaustilaisuus 'Sosiaalinen media ja opettajan ammatietiikka', jossa äkkäsin Kustannuspomoni keskustelussa OAJ:n puheenjohtajan Olli Luukkaisen kanssa. Ollin taas tunnistin siitä, että hän oli päässyt samaisen Opettaja-lehden kanteen, jossa olin aikoinaan Niukkiksen takia itsekin (28.5.2010; Luukkainen tosin vain otsikkona "Olli ottaa ohjat"...! Jos kirjani nimi oli kieroituneen mielen tekemä kosto traumaattisesta opiskeluajasta, niin pääsy Opettaja-lehteen huvitti minua toisella tapaa, joskin sekin oli sairaassa fantasiassani eräänlainen kostoisku virallisille, pönöttäville opettajille ja heidän kouluttajilleen, tällä kaikella on syvät ja mädät juuret 1970-luvun kouluilmastossa... kepposena se oli samaa luokkaa minulle kuin se, että kirjallinen alter egoni Atso Tomala on esiintynyt Hesarin painetun paperiversion Mielipide-sivulla.).
No, yhtä kaikki, työnnyin miesten keskelle kättelemään Pomoani (siis Pekkaa, en Ollia) ja sain pikaisen audienssin sekä sen päätteeksi yllä mainitun kirjan. Kirjasta todettakoon tässä vaiheessa, että sen aihe vaikutti tositärkeältä ja ajassakiinniolevalta. Oikein odotan sopivaa hetkeä ryhtyä lukemaan teosta. Olli on näemmä näpytellyt myös yhden luvun siihen; enpä älynnyt pyytää nimmaria kirjaan.
Summa summarum. Se, että en itse saanut mitään irti koko häppeningistä, ei ole tapahtuman itsensä vika. Se oli luultavasti räätälöity juuri kohderyhmälleen täsmäiskuksi. Minussa on kyllä miestä myöntää, että ilmeisesti se olen minä, joka en ole kohderyhmää.
Kun poistuin takaovesta vaivihkaa ulos pakkaseen tuli mieleen erään kollegan nasevat sanat. Hän lähti erään kevään viimeisenä koulupäivänä ulos Hyrylän koulukeskuksen ovesta kesälomalle kädessään kunnan tarjoama jäätelötuutti ja mietti, että tässä sitä menee kaksi tötteröä.
Minulla ei vain ollut sitä jäätelöä.
Ehkä johtui näistä vanhoista epäfiboistani, että en ihan täysin avoimin mielin enkä terhakkaan innoituksen puuskassa istuutunut kuuntelemaan tämänvuotista alustajaa Mato "Markku" Valtosta. Ehkä se toisaalta johtui myös siitä, että Valtonen oli kuitenkin luonut nuoruusmaineensa Sleepy Sleepers -bändissä, joka puolestaan ei ollut erityinen hyvän maun keulakuva. Voisi sanoa, että olin luonut itselleni ylemmyydentuntoisen ennakkoluulon, mutta voinee myös sanoa, että ihan osaton ei Mato Valtonen itsekään tähän ollut.
Sitä riemukkaampaa onkin sitten todeta, että Mato otti minusta työvoiton. Hän puhui selkeästi, hyvin harjoitellusti, sujuvasti ja mainiosti puheensa rakentaen. En jälkeenpäin kuitenkaan sitten enää muistanutkaan, että mikä se viesti lopulta oli, mutta esitelmää (kuten hän itse tilaisuutta kuvasi) oli kiva kuunnella.
Eipäs, se olikin se clou, kun Mato totesi, että hän oli hekumoinut ajatuksella tiivistää koko puolitoistatuntinen mahdollisimman tiiviiseen ja lopulta päätynyt siihen, että hän vain tulisi saliin, huikkaisi sanan 'YLLÄTÄ' ja poistuisi. Sehän se juttu olikin! Hyvä viesti sentään! Yllätä! Tuossa on kyllä itua.
Näine hyvineni lähdin Mato-osuuden jälkeen yksin vaeltelemaan yllämainittuun opettajamereen. Kyllä olisi ollut Jeesuksella taas töitä! Useampikin kuin yksi tahi kaksi myyntipöytää olisi joutanut tulla kaadetuksi tässä pedagoogisessa temppelissä. Mutta ei, siellä messusi kymmeniä näytteilleasettajia Messukeskuksen avarassa hallissa, joka täyttyi hälinästä, mölinästä, mökästä, mutinasta, kahinasta, kauppureiden huudoista ja muusta aivoonsattuvasta häiriöäänestä. Sanalla sanoen: ihmiset olivat hyväntuulisia ja innokkaita. Minä olin se pakollinen hapannaama.
Jäin puoleksi tunniksi (!) seuraamaan tarkkaavaisuuteni äärirajoille virittäen 'Suurta koulutuskeskustelua'. Siinä Arto Nyberg johti puhetta ja puhetta pitivät kolme ministeriä (Henna Virkkunen, Paavo Arhinmäki sekä Ville Niinistö) ja viisi kansanedustajaa. Keskustelu on ehkä liiankin komea sana tälle tilaisuudelle, koska siinähän käy useinkin niin, kun iso joukko 'keskustelee', että kukin pitää oman puheenvuoronsa, mutta varsinaista dialogia ei pääse syntymään. Hauskaa toisaalta olikin nähdä, miten osallistujat tappoivat aikaa uutta vuoroaan taas odotellessaan.
Päivän saldo? Osallistuin toiveikkain mielin musiikkikasvatusyhdistyksen ukulele-arvontaan ja sain uunituoreen 'Tykkää tästä!' -kirjan. Syy jälkimmäiseen oli se, että ajauduin huomaamattani Opus-lavan läheisyyteen. Siellä oli käynnissä keskustelu- ja kirjan puffaustilaisuus 'Sosiaalinen media ja opettajan ammatietiikka', jossa äkkäsin Kustannuspomoni keskustelussa OAJ:n puheenjohtajan Olli Luukkaisen kanssa. Ollin taas tunnistin siitä, että hän oli päässyt samaisen Opettaja-lehden kanteen, jossa olin aikoinaan Niukkiksen takia itsekin (28.5.2010; Luukkainen tosin vain otsikkona "Olli ottaa ohjat"...! Jos kirjani nimi oli kieroituneen mielen tekemä kosto traumaattisesta opiskeluajasta, niin pääsy Opettaja-lehteen huvitti minua toisella tapaa, joskin sekin oli sairaassa fantasiassani eräänlainen kostoisku virallisille, pönöttäville opettajille ja heidän kouluttajilleen, tällä kaikella on syvät ja mädät juuret 1970-luvun kouluilmastossa... kepposena se oli samaa luokkaa minulle kuin se, että kirjallinen alter egoni Atso Tomala on esiintynyt Hesarin painetun paperiversion Mielipide-sivulla.).
No, yhtä kaikki, työnnyin miesten keskelle kättelemään Pomoani (siis Pekkaa, en Ollia) ja sain pikaisen audienssin sekä sen päätteeksi yllä mainitun kirjan. Kirjasta todettakoon tässä vaiheessa, että sen aihe vaikutti tositärkeältä ja ajassakiinniolevalta. Oikein odotan sopivaa hetkeä ryhtyä lukemaan teosta. Olli on näemmä näpytellyt myös yhden luvun siihen; enpä älynnyt pyytää nimmaria kirjaan.
Summa summarum. Se, että en itse saanut mitään irti koko häppeningistä, ei ole tapahtuman itsensä vika. Se oli luultavasti räätälöity juuri kohderyhmälleen täsmäiskuksi. Minussa on kyllä miestä myöntää, että ilmeisesti se olen minä, joka en ole kohderyhmää.
Kun poistuin takaovesta vaivihkaa ulos pakkaseen tuli mieleen erään kollegan nasevat sanat. Hän lähti erään kevään viimeisenä koulupäivänä ulos Hyrylän koulukeskuksen ovesta kesälomalle kädessään kunnan tarjoama jäätelötuutti ja mietti, että tässä sitä menee kaksi tötteröä.
Minulla ei vain ollut sitä jäätelöä.
