perjantai 27. tammikuuta 2012
Otto I
Eräänä yönä heräsin heräsin virkeänä ja ryhdyin muun tekemisen puutteessa katsomaan ties monettako kertaa Erkko Kivikosken mainiota elokuvaa 'Laukaus tehtaalla' (1973). Kävin katsomassa pätkän aikanaan heti tuoreeltaan Kino Astorissa ystäväni Joukon kanssa 17.11.1973 (klo 18.30 näytöksessä, johon ehdimme juuri sopivasti edellisen elokuvan loputtua naapuriteatterissa). Kirjanpitoni mukaan kyseinen elokuvavuosi oli Turussa muutoinkin hyvä; kävin silloin katsomassa isolla kankaalla mm. seuraavia filmejä: kolme Sam Peckinpahin rainaa ('Pakotie', 'Hurja joukko' ja 'Pat Garrett ja Billy the Kid'), Sergio Leonen dollaritrilogian, pari Elia Kazanin kuvaa ('Viva Zapata' ja 'Alaston satama', viisi Francois Truffautin elokuvaa ('Kesytön', 'Amerikkalainen yö', Nuoripari', 'Englantilaiset naiset' ja 'Isin tyttö'), Andrei Tarkovskin 'Solaris', kaksi Federico Felliniä ('Fellinin Rooma' ja 'Fellinin Satyricon'), Arthur Pennin 'Bonnie ja Clyde', kaksi Costa-Gavrasin leffaa ('Hälytystila' ja 'Z-hän elää!'), Sergei Eisensteinin 'Iivana Julma', Woody Allenin (tämähän ei ole oikesti Allenin ohjaus!) 'Kerta vielä, Sam', Robert Bressonin 'Suloinen nainen', Claude Chabrolin 'Verihäät', Eric Rohmerin 'Leijonan merkki', John Hustonin 'Heijastuksia kultaisessa silmässä', pari Ingmar Bergmanin draamaa ('Neidonlähde' ja 'Kosketus'), John Fordin 'Etsijät', Lindsay Andersonin 'Jos....', Giuliano Montaldon 'Julma kierre', Marx-veljeksiä ('Päivä tavaratalossa', 'Päivä kilpa-ajoissa' ja 'Neljä naurettavaa naapuria'), Luis Buñuelin 'Porvariston hillitty charmi', Miklos Jancson 'Punainen psalmi', Francis Ford Coppolan 'Kummisetä', Bernardo Bertoluccin 'Viimeinen tango Pariisissa', kaksi Jean-Pierre Melvillen elokuvaa ('Ajojahti' ja 'Yön sudet'), Charlie Chaplinin 'Chaplinin poika', Alfred Hitchcockin 'Frenzy', Robert Wisen 'Andromeda uhkaa', Yves Boissetin 'Attentaatti', Pier Paolo Pasolinin 'Matteuksen evankeliumi', Sydney Pollackin 'Ammutaanhan hevosiakin', Nagisa Oshiman 'Seremonia', Bob Fossen 'Cabaret', Anthony Mannin 'Hopeatähti' tai Stanley Kubrickin 'Kellopeli appelsiini' (jonka olin kyllä käynyt katsomassa kerran jo vuoden 1972 puolella...). Mainittujen lisäksi kävin katsomassa vielä ison kasan vähemmän maineikkaita tahi muistettavia elokuvia (toisaalta yhtään ei voi vieläkään väheksyä esimerkiksi Claudia Cardinalen ja Brigitte Bardotin tähdittämää kiehtovaa 'Texasin äkäpussit' -teosta!). Yhtä kaikki: valkokankaalta näkyi ajan henki ja kulttuurin arvostus sekä sisältö. Nuo edellä luetellut työt eivät tietenkään olleet kaikki vuodelta 1973, mutta ne esitettiin tuolloin Turun elokuvateatterissa.
No, katsoin siis Kivikosken elokuvaa vuonna 2012. Mukavana nyanssina siinä on alussa komeaa ilmakuvaa nykyisestä kotikunnastani Tuusulasta (tarkemmin sanoen Jokelan kylästä), mutta tätä asian laitaa en tuolloin luonnollisestikaan tiennyt. Ja eihän sillä olisi silloin ollut mitään merkitystään minulle, jos kohta sillä ei nytkään todellakaan ole merkitystä itse elokuva kannalta.
Tuotantoyhtiö mainosti tuoreeltaan elokuvaa mm. lauseella "Raju kertomus työn ja pääoman ristiriidasta". Ehkä nimenomaan tässä elokuvassa, mutta toki myös liudassa muita tuon aikakauden kotimaisia leffoja kuten Risto Jarvan 'Yhden miehen sota' (kaivinkonemies perustaa oman yrityksen) tai Jaakko Pakkasvirran 'Jouluksi kotiin' (työmies raataa kaikki illat saadakseen perheelleen omakotitalon valmiiksi) heijastui ja henki tuonaikainen jokseenkin poliittisen kotimaisen elokuvan ilmapiiri parhaimmillaan. Osallistuvaa taidetta sekä muutama katsoja elokuvateatterissa.
Otto II
Laitoin eräänä lumisena päivänä kotimatkalla auton soittimeen soimaan M.A. Nummisen saksankielisiä Schubert-tulkintoja vuodelta 1968 ('An die Musik', 'Heidenröslein', 'Ständchen' ja 'Der Stürmische Morgen'). Mainittu vuosi tunnetaan Euroopan hulluna vuotena ja silloin tapahtui -ainakin jälkikäteen tarkasteltuna- yhtä jos toista normimenoa häiritsevää aktiviteettia. (Vakiintuneet lähteet tuntevat Euroopan hulluna vuotena tietysti myös vuoden 1848 sen omista ansiostaan. Kirj. huom.)
Yhtä kaikki; huomasin kyynelten alkavan valua vuolaina silmänurkistani ja ajatuksen etsiytyvän väistämättä elämän filminauhalla taaksepäin. Tämä on minun nuoruuttani! Tämä on sen kuva ja tämä on sen ääni. Ei koko totuus, tietenkään, mutta yksi osa sitä. Tämä on minun nostalgiaani, minun kaihoani aikakauteen, jolloin kaikki oli vielä edessä ja tekemättä, kaikki oli vielä elämättä ja mahdollista.
Tästä minut on tehty!
Otto III
Vuoden 2010 lopussa Suomessa oli 628 793 kappaletta 10-19 -vuotiasta lasta ja nuorta. Kun heihin iskee nostalgia-aalto vuonna 2054, mitä he muistelevat. Bailaajia tositelevisiosta? Joutilaita ihmisiä median fokuksessa? Wannabe mielipidejohtajia? Piukeita popprinsessoja? Räävittömiä anonyymiloukkaajia? Kulutushysteriaa? 3D-animaatioita? Kodin rajoja ja rakkautta?
Eräänä yönä heräsin heräsin virkeänä ja ryhdyin muun tekemisen puutteessa katsomaan ties monettako kertaa Erkko Kivikosken mainiota elokuvaa 'Laukaus tehtaalla' (1973). Kävin katsomassa pätkän aikanaan heti tuoreeltaan Kino Astorissa ystäväni Joukon kanssa 17.11.1973 (klo 18.30 näytöksessä, johon ehdimme juuri sopivasti edellisen elokuvan loputtua naapuriteatterissa). Kirjanpitoni mukaan kyseinen elokuvavuosi oli Turussa muutoinkin hyvä; kävin silloin katsomassa isolla kankaalla mm. seuraavia filmejä: kolme Sam Peckinpahin rainaa ('Pakotie', 'Hurja joukko' ja 'Pat Garrett ja Billy the Kid'), Sergio Leonen dollaritrilogian, pari Elia Kazanin kuvaa ('Viva Zapata' ja 'Alaston satama', viisi Francois Truffautin elokuvaa ('Kesytön', 'Amerikkalainen yö', Nuoripari', 'Englantilaiset naiset' ja 'Isin tyttö'), Andrei Tarkovskin 'Solaris', kaksi Federico Felliniä ('Fellinin Rooma' ja 'Fellinin Satyricon'), Arthur Pennin 'Bonnie ja Clyde', kaksi Costa-Gavrasin leffaa ('Hälytystila' ja 'Z-hän elää!'), Sergei Eisensteinin 'Iivana Julma', Woody Allenin (tämähän ei ole oikesti Allenin ohjaus!) 'Kerta vielä, Sam', Robert Bressonin 'Suloinen nainen', Claude Chabrolin 'Verihäät', Eric Rohmerin 'Leijonan merkki', John Hustonin 'Heijastuksia kultaisessa silmässä', pari Ingmar Bergmanin draamaa ('Neidonlähde' ja 'Kosketus'), John Fordin 'Etsijät', Lindsay Andersonin 'Jos....', Giuliano Montaldon 'Julma kierre', Marx-veljeksiä ('Päivä tavaratalossa', 'Päivä kilpa-ajoissa' ja 'Neljä naurettavaa naapuria'), Luis Buñuelin 'Porvariston hillitty charmi', Miklos Jancson 'Punainen psalmi', Francis Ford Coppolan 'Kummisetä', Bernardo Bertoluccin 'Viimeinen tango Pariisissa', kaksi Jean-Pierre Melvillen elokuvaa ('Ajojahti' ja 'Yön sudet'), Charlie Chaplinin 'Chaplinin poika', Alfred Hitchcockin 'Frenzy', Robert Wisen 'Andromeda uhkaa', Yves Boissetin 'Attentaatti', Pier Paolo Pasolinin 'Matteuksen evankeliumi', Sydney Pollackin 'Ammutaanhan hevosiakin', Nagisa Oshiman 'Seremonia', Bob Fossen 'Cabaret', Anthony Mannin 'Hopeatähti' tai Stanley Kubrickin 'Kellopeli appelsiini' (jonka olin kyllä käynyt katsomassa kerran jo vuoden 1972 puolella...). Mainittujen lisäksi kävin katsomassa vielä ison kasan vähemmän maineikkaita tahi muistettavia elokuvia (toisaalta yhtään ei voi vieläkään väheksyä esimerkiksi Claudia Cardinalen ja Brigitte Bardotin tähdittämää kiehtovaa 'Texasin äkäpussit' -teosta!). Yhtä kaikki: valkokankaalta näkyi ajan henki ja kulttuurin arvostus sekä sisältö. Nuo edellä luetellut työt eivät tietenkään olleet kaikki vuodelta 1973, mutta ne esitettiin tuolloin Turun elokuvateatterissa.
No, katsoin siis Kivikosken elokuvaa vuonna 2012. Mukavana nyanssina siinä on alussa komeaa ilmakuvaa nykyisestä kotikunnastani Tuusulasta (tarkemmin sanoen Jokelan kylästä), mutta tätä asian laitaa en tuolloin luonnollisestikaan tiennyt. Ja eihän sillä olisi silloin ollut mitään merkitystään minulle, jos kohta sillä ei nytkään todellakaan ole merkitystä itse elokuva kannalta.
Tuotantoyhtiö mainosti tuoreeltaan elokuvaa mm. lauseella "Raju kertomus työn ja pääoman ristiriidasta". Ehkä nimenomaan tässä elokuvassa, mutta toki myös liudassa muita tuon aikakauden kotimaisia leffoja kuten Risto Jarvan 'Yhden miehen sota' (kaivinkonemies perustaa oman yrityksen) tai Jaakko Pakkasvirran 'Jouluksi kotiin' (työmies raataa kaikki illat saadakseen perheelleen omakotitalon valmiiksi) heijastui ja henki tuonaikainen jokseenkin poliittisen kotimaisen elokuvan ilmapiiri parhaimmillaan. Osallistuvaa taidetta sekä muutama katsoja elokuvateatterissa.
Otto II
Laitoin eräänä lumisena päivänä kotimatkalla auton soittimeen soimaan M.A. Nummisen saksankielisiä Schubert-tulkintoja vuodelta 1968 ('An die Musik', 'Heidenröslein', 'Ständchen' ja 'Der Stürmische Morgen'). Mainittu vuosi tunnetaan Euroopan hulluna vuotena ja silloin tapahtui -ainakin jälkikäteen tarkasteltuna- yhtä jos toista normimenoa häiritsevää aktiviteettia. (Vakiintuneet lähteet tuntevat Euroopan hulluna vuotena tietysti myös vuoden 1848 sen omista ansiostaan. Kirj. huom.)
Yhtä kaikki; huomasin kyynelten alkavan valua vuolaina silmänurkistani ja ajatuksen etsiytyvän väistämättä elämän filminauhalla taaksepäin. Tämä on minun nuoruuttani! Tämä on sen kuva ja tämä on sen ääni. Ei koko totuus, tietenkään, mutta yksi osa sitä. Tämä on minun nostalgiaani, minun kaihoani aikakauteen, jolloin kaikki oli vielä edessä ja tekemättä, kaikki oli vielä elämättä ja mahdollista.
Tästä minut on tehty!
Otto III
Vuoden 2010 lopussa Suomessa oli 628 793 kappaletta 10-19 -vuotiasta lasta ja nuorta. Kun heihin iskee nostalgia-aalto vuonna 2054, mitä he muistelevat. Bailaajia tositelevisiosta? Joutilaita ihmisiä median fokuksessa? Wannabe mielipidejohtajia? Piukeita popprinsessoja? Räävittömiä anonyymiloukkaajia? Kulutushysteriaa? 3D-animaatioita? Kodin rajoja ja rakkautta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti