Hyvät uutiset ensin - 5

perjantai 6. tammikuuta 2012

Posti toi pari päivää sitten paketin, jossa oli Pekka Haaviston kirja Hatunnosto hienolla omistuskirjoituksella varustettuna. Kirjassa Haavisto käy muistumia, kohtaamisia ja matkojaan läpi epäkronologisesti mutta tarkasti ja eläytyen. Koska olen itse Haaviston ikäpolvea parin vuoden erotuksella, löydän lapsuuden ja nuoruuden kuvauksista samaistumispintaa ja toki monet tuoreemmat tapahtumat esimerkiksi Neuvostoliiton hajoaminen, Lähi-Idän sekasorto tahi ongelmat Afrikan alueella ovat uutisista tuttuja.

Jokainen meistä lankeaa kovin helposti toistelemaan ja uskomaankin stereotypioita ihmisistä, ammateista, ihmisryhmistä tai vaikkapa kansoista. Haavisto luotaa järkevästi ja avarakatseisesti useita asioita ja ilmiöitä tyytymättä valitsemaan vain yhtä näkökantaa. Tämä käy kirjassa hyvin ilmi esimerkiksi Pietarin kehitystä kuvaavassa luvussa tai Haaviston pohtiessa kehitysavun lakkauttamisehdotusta. Lukijan omat ennakkoasenteet siitä, mitä kohta seuraa, saavat kyytiä.

Kaikki tuntevat myös mantran kelvottomasta ja itsensä käpertyneestä nuorisosta. Totta kai. Kirjan yksi koskettavimmista luvuista on kirjoitus nimeltään 'Tuhat euroa Darfuriin'. Siinä Pekka Haavisto kertoo Tölö gymnasiumin oppilaista, jotka olivat ottaneet häneen yhteyttä syksyllä 2006. Asiana oli se, että nuoret kysyivät neuvoa, miten menetellä, kun he olivat kuulleet Darfurin tilanteesta ja halusivat auttaa alueen lapsia rahasummalla, jonka olivat itse hankkineet omalla työllään.

Haavisto meni seuraavana keväänä itse Darfuriin ja vei rahat ja saatekirjeen eräälle paikalliselle tyttökoululle. Koko koulu ja paikalliset kouluviranomaiset olivat kokoontuneet paikalle, kun kirje luettiin ääneen:

  "Hyvät ystävät! Me olemme joukko oppilaita Tölö gymnasiumista Suomesta, Pohjois-Euroopasta. Olemme 16-17 -vuotiaita. Me olemme lukeneet vaikeasta tilanteesta Darfurissa ja ihmisten kärsimyksestä siellä. Haluamme ymmärtää, mitä siellä tapahtuu ja miksi, ja jos mahdollista auttaa edes vähän.
  Olemme opiskelleet koulussa Sudanin asioita - sen maantiedettä ja pitkää historiaa, sen musiikkia ja kulttuuria, sen luonnonvaroja ja konflikteja - ja olemme yrittäneet opiskella erityisesti Darfurin asioita. Suomessa meillä on kaksi kieltä, ja meillä ajatellaan, että se on paljon. Olemme lukeneet, että teillä on Sudanissa 600 eri kieltä! Me olemme pahoillamme kaikista niistä vaikeuksista, joita teillä on ollut, ja toivomme, että jonakin päivänä teillä on rauhaa ja vaurautta, koulutusta ja hyvä elämä jokaiselle.
  Olemme keränneet vähän rahaa ja toivomme, että teidän koulullenne olisi siitä apua. Kokosimme rahat tekemällä erilaisia töitä: siivoamalla varastoja, liimaamalla kirjekuoria sekä leipomalla ja myymällä kahvia.
  Hyvää jatkoa teille kaikille."

Täydellinen hiljaisuus oli laskeutunut kirjeen lukemisen jälkeen. Kirjeen lopussa oli suomalaisten oppilaiden nimet ja pitkän hiljaisuuden jälkeen oli yksi lapsista pyytänyt: "Anteeksi mutta voitko lukea ne nimet uudestaan?" Kaikki halusivat kuulla vielä nimet tarkasti.

Niin ne huonokäytöksiset ja egoistiset nykynuoret! Ei vaan, voiko maapalloa tämän konkreettisemmin pienentää? Voiko sanaa empatia tyhjentävämmin kuvata? Saisiko käsitteelle sydämen sivistys enää komeampaa määritelmää? Olisiko tämä oikea kuvaus nuorisosta?