keskiviikko 18. toukokuuta 2016

95 teesiä ovessa (Die 95 Thesen)



keskiviikko 5. lokakuuta 2011

13
Kadonnutta kansanperinnettä etsimässä...
...eli huomennako hän tulee?

Koulumme vanhempainillassa oli puhujana vieraileva tähti, Olavi Sydänmaanlakka. Hän kertoi taustastaan ja työstään väkivallan ja pahoinvoinnin maailmassa ennen paneutumistaan varsinaiseen (?) teemaansa. Väki koululle kun oli houkuteltu sillä, että Sydänmaanlakan vierailu nivoutuu yhteen koulumme tämän lukuvuoden pääteemoista: "Ollaan ihmisiksi".

Ammattipuhujana (ja mestaruudenkin lajissa voittaneena) Sydänmaanlakka antoi vaikutelman hajanaisesti aiheeseen kiertyvästä henkilökohtaisesta jutustelusta, vaikka rakenne olikin oletettavasti tarkkaan harkittu ja ammattitaitoon tukeutumisen mahdollisuuteen luottava? Heitot omaan elämään ja perheeseen antavat aina näennäisen yhteydentunnun puhujan ja yleisön välille.

Yhtä kaikki; Sydänmaanlakalla oli pointti ellei jopa päälause: vanhemmuus pitää tehdä houkuttelevaksi, haluttavaksi ja myyväksi. Ei vain kännäämisen ja ajokortin saamisen takia vaan muutenkin. Aikuisilla on hyviä juttuja, niitä pitää markkinoida sen sijaan, että aikuiset leikkivät nuoria ja tavoittelevat heidän ihanteitaan.

Kovin tuttu ajatus ja ihan oikea.

Ja unohtunut.
OTETAAN HUKATTU AIKUISUUS TAKAISIN.

Ja annetaan aikuisen malli lapsille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti