tiistai 13. maaliskuuta 2012
Albert Einstein kuoli vuonna 1955. Samana vuonna
kun minä synnyin.
Kun listataan ihmiskunnan ehdottomia suurnimiä ja merkittäviä henkilöitä, on tapana sijoittaa listaan ja sen kärkipäähän tiettyjä vakiintuneita nimiä, jotka ovat yleisen käsityksen mukaan muuttaneet maailmaa. Erilaisissa listauksissa on nähty sellaisia nimiä kuin Louis Pasteur, Galileo Galilei, Isaac Newton, Johannes Gutenberg, Kristofer Kolumbus, Karl Marx, Aristoteles, Charles Darwin, Konstantinus Suuri, Martin Luther, Aleksanteri Suuri, Napoleon Bonaparte, Platon, Alexander Fleming, Rene Descartes, Ludwig van Beethoven, Julius Caesar, Sigmund Freud, Michelangelo, Voltaire, Nicoli Machiavelli, Jean-Jacques Rousseau, Marie Curie, Muhammed, Buddha, Jeesus ja tätä rataa aina Adolf Hitleriin saakka. Aikamoinen sortin sakki.
Jokainen listaus on väistämättä jossakin määrin subjektiivinen. Painopiste voi olla tieteessä, kulttuurissa, politiikassa, uskonnossa, pasifismissa, humanismissa ja niin edelleen. Listan perusta voi olla raskaammassa näytössä, mutta yhtä hyvin sieltä voi löytyä niin John Lennon, Elvis kuin Marilyn Monroekin. Nykyisillä äänestysmenetelmillä voidaan listoille toki pakottaa kuka tahansa lökäpöksy nörtti tahi lumilautailija. Kauneus ja merkittävyys on totisesti katsojan silmässä ja mikäpä siinä.
Useimmilta nero-listoilta löytyy kuitenkin nimi Albert Einstein.
Einsteinista tiedämme kaikki, että E on yhtä suuri kuin mc toiseen. Tiedämme, että hän on suhteellisteorian isä. Siis sen, että "jos istut tyttösi kanssa puistonpenkillä tunnin, se tuntuu minuutilta. Mutta jos istut kuumalla liedellä minuutin, niin se tuntuu tunnilta."
Mutta siihen se sitten oikeastaan jääkin, eikä tuo suppean suhteellisuusteorian täydennyskaavakaan aina aukea oikein.
Einsteinin henkilökohtainen elämä oli aikamoista karusellia eikä se ole hänen merkityksensä kannalta sinänsä järin relevanttia tietoa, jos kohta tietenkin inhimillistää ikonia. Hänen seurustelunsa, aviolittonsa, syrjähyppynsä, lapsensa ja adoptionsa on kirjattu uskollisesti elämänkertoihin. Hänen muuttojaan on seurattu maasta toiseen ja korttelista kortteliin. Hänen opiskelunsa, opettajantoimensa sekä uransa patenttitoimiston apulaisena eivät ennustaneet kovinkaan loisteliasta uraa, mutta niin vain juuri patenttivirastovuosinaan Einstein laati neljä suurta työtä. Joukossa hyvin muistettu suppea suhteellisuusteoria.
Siitä se sitten lähti. Pam. Professorin virka, kunniatohtorius, uusia virkoja, yleinen suhteellisuusteoria, luentokiertue Yhdysvalloissa, lisää kunniantohtorin hattuja, luentomatkoja Japaniin, Palestiinaan ja ympäri Eurooppaa ja sitten Nobelin palkinto.
Edestakaista matkustamista Atlantin yli ja viimein Hitleriä pakoon Yhdysvaltoihin, kutsu Israelin presidentiksi (kieltäytyi) ja lopulta viimeiset vuodet sairaana. Kuolema korjasi viimein Albert Einsteinin 18.4.1955.
Kun katselee kyseisen vuoden vainajia, löytyy sieltä toki muitakin ehdokkaita, kenen inkarnaatio todennäköisimmin olen. Itse asiassa paljonkin vahvempia ehdokkaita, koska Einsteinin tapauksessa kävi niin, että ruumis poltettiin, mutta sitä ennen hänen aivonsa leikattiin seitsemän tuntia kuoleman jälkeen talteen. (Itse asiassa myös Einsteinin silmät otettiin korjuuseen samassa leikkauksessa ja sijoitettiin pankkiholviin.) Aivoton Einstein kuulostaa lähes paradoksilta ja tällä perusteella toki muutamakin läheinen ihminen pitää minua ilmiselvänä uudestisyntyneenä Albert Einsteinina.
Kun listataan ihmiskunnan ehdottomia suurnimiä ja merkittäviä henkilöitä, on tapana sijoittaa listaan ja sen kärkipäähän tiettyjä vakiintuneita nimiä, jotka ovat yleisen käsityksen mukaan muuttaneet maailmaa. Erilaisissa listauksissa on nähty sellaisia nimiä kuin Louis Pasteur, Galileo Galilei, Isaac Newton, Johannes Gutenberg, Kristofer Kolumbus, Karl Marx, Aristoteles, Charles Darwin, Konstantinus Suuri, Martin Luther, Aleksanteri Suuri, Napoleon Bonaparte, Platon, Alexander Fleming, Rene Descartes, Ludwig van Beethoven, Julius Caesar, Sigmund Freud, Michelangelo, Voltaire, Nicoli Machiavelli, Jean-Jacques Rousseau, Marie Curie, Muhammed, Buddha, Jeesus ja tätä rataa aina Adolf Hitleriin saakka. Aikamoinen sortin sakki.
Jokainen listaus on väistämättä jossakin määrin subjektiivinen. Painopiste voi olla tieteessä, kulttuurissa, politiikassa, uskonnossa, pasifismissa, humanismissa ja niin edelleen. Listan perusta voi olla raskaammassa näytössä, mutta yhtä hyvin sieltä voi löytyä niin John Lennon, Elvis kuin Marilyn Monroekin. Nykyisillä äänestysmenetelmillä voidaan listoille toki pakottaa kuka tahansa lökäpöksy nörtti tahi lumilautailija. Kauneus ja merkittävyys on totisesti katsojan silmässä ja mikäpä siinä.
Useimmilta nero-listoilta löytyy kuitenkin nimi Albert Einstein.
Einsteinista tiedämme kaikki, että E on yhtä suuri kuin mc toiseen. Tiedämme, että hän on suhteellisteorian isä. Siis sen, että "jos istut tyttösi kanssa puistonpenkillä tunnin, se tuntuu minuutilta. Mutta jos istut kuumalla liedellä minuutin, niin se tuntuu tunnilta."
Mutta siihen se sitten oikeastaan jääkin, eikä tuo suppean suhteellisuusteorian täydennyskaavakaan aina aukea oikein.
Einsteinin henkilökohtainen elämä oli aikamoista karusellia eikä se ole hänen merkityksensä kannalta sinänsä järin relevanttia tietoa, jos kohta tietenkin inhimillistää ikonia. Hänen seurustelunsa, aviolittonsa, syrjähyppynsä, lapsensa ja adoptionsa on kirjattu uskollisesti elämänkertoihin. Hänen muuttojaan on seurattu maasta toiseen ja korttelista kortteliin. Hänen opiskelunsa, opettajantoimensa sekä uransa patenttitoimiston apulaisena eivät ennustaneet kovinkaan loisteliasta uraa, mutta niin vain juuri patenttivirastovuosinaan Einstein laati neljä suurta työtä. Joukossa hyvin muistettu suppea suhteellisuusteoria.
Siitä se sitten lähti. Pam. Professorin virka, kunniatohtorius, uusia virkoja, yleinen suhteellisuusteoria, luentokiertue Yhdysvalloissa, lisää kunniantohtorin hattuja, luentomatkoja Japaniin, Palestiinaan ja ympäri Eurooppaa ja sitten Nobelin palkinto.
Edestakaista matkustamista Atlantin yli ja viimein Hitleriä pakoon Yhdysvaltoihin, kutsu Israelin presidentiksi (kieltäytyi) ja lopulta viimeiset vuodet sairaana. Kuolema korjasi viimein Albert Einsteinin 18.4.1955.
Kun katselee kyseisen vuoden vainajia, löytyy sieltä toki muitakin ehdokkaita, kenen inkarnaatio todennäköisimmin olen. Itse asiassa paljonkin vahvempia ehdokkaita, koska Einsteinin tapauksessa kävi niin, että ruumis poltettiin, mutta sitä ennen hänen aivonsa leikattiin seitsemän tuntia kuoleman jälkeen talteen. (Itse asiassa myös Einsteinin silmät otettiin korjuuseen samassa leikkauksessa ja sijoitettiin pankkiholviin.) Aivoton Einstein kuulostaa lähes paradoksilta ja tällä perusteella toki muutamakin läheinen ihminen pitää minua ilmiselvänä uudestisyntyneenä Albert Einsteinina.
Esquire-lehden toimittaja, Michael Paterniti, julkaisi vuonna 2000 kirjan 'Ajelulla Albertin kanssa - Matka Amerikan halki Einsteinin aivot takakontissa/Driving Mr. Albert - A Trip Across America with Einstein's Brain'.
Kirjan nimi kertoo kaiken. Yllättäen kyse ei ole niin makabeeristä ja bisarrista tarinasta kuin saattaisi ajatella, vaan hauskoin havainnoin maustetusta perinteisestä matkakirjasta sekä toki katsauksesta einsteinilaisuuteen. Ihan vähäpätöinen ei ole tieto, että mainitut aivot olivat hukassa parikymmentä vuotta ja se, että sekä niiden omistajuus että ylipäänsä niiden irtileikkely ovat vähintäin kyseenalaisia.
Toisaalta: missä mahtavat olla John F. Kennedyn aivot tällä hetkellä? Mihin hukattiin Pancho Villan koko pää? Joseph Haydnin pää oli 145 vuotta hukassa? Onhan näitä vahinkoja aikojen saatossa sattunut.
Mutta siis tosiaan: neroudestaan tunnetun Albert Einsteinin aivot!
Vai uskommeko kuitenkin Woody Allenin aforismia: "Aivot, toiseksi tärkein elimeni." Itse asiassa; elämänkertatietojen perusteella saattoi marssijärjestys olla juuri näin myös Einsteinilla? Vai onko viesti yksinkertaisesti: neroinkin ihminen on vain - ihminen.
Yhtä kaikki. Tällä viikolla vietetään seitsemännen kerran Kansainvälistä aivoviikkoa. Viikon teema voisi olla, että miten saamme aivoviennin ylijäämäiseksi? Oikeasti teemana näkyy olevan 'Toimiva arki'. Silmään osuikin ilmoitus lehdestä:
Suomen Aivosäätiö järjestää kansainvälisen
aivoviikon kunniaksi yleisöseminaarin
TANSSIVAT AIVOT!
Eivätkö ne tiedä, että tosiaivot eivät tanssi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti