maanantai 1. lokakuuta 2012
Sauli Niinistön asettaman työryhmän think tankin
tuotosta 'Ihan tavallisia ajatuksia' on lyöty sumeilematta kaksin käsin.
Erityisen uutteria lyttääjiä ovat olleet jo virkansa puolesta kriittiset älyköt
(voiko muunlaisia edes olla?).
Jos marisijoiden rivistä karsii ne, jotka pelkästä porvarillisen presidentin vastustamisesta käsin tekevät teeseistä itselleen wc-paperia, jäävät jäljelle aidosti pettyneet.
Tällöin teilaukset toki ymmärtää, etenkin jos niihin liitetään perusteluksi katsantokanta. Siis se, miksi tämä mietintö ui käsipohjaa triviaaleissa vesissä.
Ilman perusteltuja perusteluita kyse on vain kipakasta löylyvedestä, joka haihtuu kerran puraistuaan taivaan tuuliin, mutta ei jätä mitään muistoa itsestään.
Eniten virkakriitikoina toimivia besserwissereitä tuntuu siepanneen se, että nämä neuvot onkin suunnattu perheille ja kasvatusvastuussa oleville. Viranomaisvipuvarsiaspekti puuttuikin tyystin.
Näkemys siitä, että Niinistön listan teesit ovat lillukanvarsia on kuitenkin hämmentävällä tavalla täysin väärä. Kyse on mitä olennaisimmista jutuista. Kyse on koko arvolatauksesta, jota ihmisyydeksi kutsutaan.
Jos marisijoiden rivistä karsii ne, jotka pelkästä porvarillisen presidentin vastustamisesta käsin tekevät teeseistä itselleen wc-paperia, jäävät jäljelle aidosti pettyneet.
Tällöin teilaukset toki ymmärtää, etenkin jos niihin liitetään perusteluksi katsantokanta. Siis se, miksi tämä mietintö ui käsipohjaa triviaaleissa vesissä.
Ilman perusteltuja perusteluita kyse on vain kipakasta löylyvedestä, joka haihtuu kerran puraistuaan taivaan tuuliin, mutta ei jätä mitään muistoa itsestään.
Eniten virkakriitikoina toimivia besserwissereitä tuntuu siepanneen se, että nämä neuvot onkin suunnattu perheille ja kasvatusvastuussa oleville. Viranomaisvipuvarsiaspekti puuttuikin tyystin.
Näkemys siitä, että Niinistön listan teesit ovat lillukanvarsia on kuitenkin hämmentävällä tavalla täysin väärä. Kyse on mitä olennaisimmista jutuista. Kyse on koko arvolatauksesta, jota ihmisyydeksi kutsutaan.
Univelka
aiheuttaa masennusta
ja muita mielenterveysongelmia.
Hyvät tavat ehkäisevät ristiriitoja ja tuovat varmuutta.
Kehittyvä seksuaalisuus vaurioituu herkästi.
Nuorella on oma perusluonne ja taipumukset.
Kaikkea myydään kauneudella ja menestyksellä.
Voit miettiä, että onko ihan pakko aloittaa
työpalaveri vielä iltasella.
Varhainen puuttuminen on tehokkainta.
Nuori saa täysi-ikäisenä päättää asioistaan.
Näin isoa juttua on harjoiteltava.
Helpolla ja ansiotta saatu laiskistaa.
Kiire ja stressi vievät valtavasti voimia.
Nuoruusiässä aivot kehittyvät nopeasti:
ajatukset ja tunteet ailahtelevat.
Lapset ja nuoret uupuvat,
jos tuntevat pinnistelevänsä yksin.
Juurettomuuden tunne aiheuttaa vastuuttomuutta.
Turvallisuus on hyvinvoinnin perusrakennusaine.
Pahoille teille houkuttelevat kaverit
voivat viedä suoraan suohon.
Nimittely ja kiroilu mädättävät henkistä selkärankaa.
Lapsi ja nuori tulee riippuvaiseksi alkoholista paljon
nopeammin kuin aikuinen, sillä alaikäisen aivot ovat
vielä kasvuvaiheessa.
Nuorten häiriköinti on usein huomion tavoittelua.
Sinä saat ympärilläsi aikaan
joko hyvinvointia tai pahoinvointia.
Pelkällä hauskanpidolla ei elämässä pärjää.
Työtä tehdään usein poissa nuoren näkyvistä,
ja se saattaa tuntua etäiseltä, jopa käsittämättömältä.
Liikkumattomuuden taustalla voi olla turhautuminen,
yksinäisyys tai lohduttomuus.
Joskus tulee seinä vastaan.
Jotkut tietokonepelit imaisevat pelaajan
ponnistelemaan väsymyksen äärirajoille asti.
Liian kovat vaatimukset ja jatkuva häviäminen eivät
opeta sietämään pettymyksiä. Turhautuminen tekee
levottomaksi ja hyökkääväksi.
Suorituspaineet ja ylikuormitus aiheuttavat
näkymättömän uhkan.
Kyky hahmottaa elämää ja ilmaista itseään on
usein sanoista kiinni.
Pelolla kasvattaminen tekee lapsesta
ja nuoresta ahdistuneen.
Lapsen ei kuulu ”hoitaa” aikuista.
Monet tärkeää työtä tekevät vapaaehtoisjärjestöt
kärsivät rahapulasta.
Monet liikuntaseurat ja harrasteryhmät
tarvitsevat vapaaehtoisvoimia.
Jos nuori ei uskalla tulla kotiin,
hänelle voi tapahtua jotakin pahaa.
Ei ole laatuaikaa, on vain aikaa.
Lapsia ei haeta kaupasta takuulapun kanssa.
Välillä nuoren valinnat ärsyttävät tai ällistyttävät.
Lapsesta tulee itsekäs tai onneton, jos häneltä odotetaan
täydellisyyttä ja hänet jätetään selviämään yksin
hankalista tilanteista.
Työpaikka voi olla tulevaisuuden avain.
ja muita mielenterveysongelmia.
Hyvät tavat ehkäisevät ristiriitoja ja tuovat varmuutta.
Kehittyvä seksuaalisuus vaurioituu herkästi.
Nuorella on oma perusluonne ja taipumukset.
Kaikkea myydään kauneudella ja menestyksellä.
Voit miettiä, että onko ihan pakko aloittaa
työpalaveri vielä iltasella.
Varhainen puuttuminen on tehokkainta.
Nuori saa täysi-ikäisenä päättää asioistaan.
Näin isoa juttua on harjoiteltava.
Helpolla ja ansiotta saatu laiskistaa.
Kiire ja stressi vievät valtavasti voimia.
Nuoruusiässä aivot kehittyvät nopeasti:
ajatukset ja tunteet ailahtelevat.
Lapset ja nuoret uupuvat,
jos tuntevat pinnistelevänsä yksin.
Juurettomuuden tunne aiheuttaa vastuuttomuutta.
Turvallisuus on hyvinvoinnin perusrakennusaine.
Pahoille teille houkuttelevat kaverit
voivat viedä suoraan suohon.
Nimittely ja kiroilu mädättävät henkistä selkärankaa.
Lapsi ja nuori tulee riippuvaiseksi alkoholista paljon
nopeammin kuin aikuinen, sillä alaikäisen aivot ovat
vielä kasvuvaiheessa.
Nuorten häiriköinti on usein huomion tavoittelua.
Sinä saat ympärilläsi aikaan
joko hyvinvointia tai pahoinvointia.
Pelkällä hauskanpidolla ei elämässä pärjää.
Työtä tehdään usein poissa nuoren näkyvistä,
ja se saattaa tuntua etäiseltä, jopa käsittämättömältä.
Liikkumattomuuden taustalla voi olla turhautuminen,
yksinäisyys tai lohduttomuus.
Joskus tulee seinä vastaan.
Jotkut tietokonepelit imaisevat pelaajan
ponnistelemaan väsymyksen äärirajoille asti.
Liian kovat vaatimukset ja jatkuva häviäminen eivät
opeta sietämään pettymyksiä. Turhautuminen tekee
levottomaksi ja hyökkääväksi.
Suorituspaineet ja ylikuormitus aiheuttavat
näkymättömän uhkan.
Kyky hahmottaa elämää ja ilmaista itseään on
usein sanoista kiinni.
Pelolla kasvattaminen tekee lapsesta
ja nuoresta ahdistuneen.
Lapsen ei kuulu ”hoitaa” aikuista.
Monet tärkeää työtä tekevät vapaaehtoisjärjestöt
kärsivät rahapulasta.
Monet liikuntaseurat ja harrasteryhmät
tarvitsevat vapaaehtoisvoimia.
Jos nuori ei uskalla tulla kotiin,
hänelle voi tapahtua jotakin pahaa.
Ei ole laatuaikaa, on vain aikaa.
Lapsia ei haeta kaupasta takuulapun kanssa.
Välillä nuoren valinnat ärsyttävät tai ällistyttävät.
Lapsesta tulee itsekäs tai onneton, jos häneltä odotetaan
täydellisyyttä ja hänet jätetään selviämään yksin
hankalista tilanteista.
Työpaikka voi olla tulevaisuuden avain.
(Lähde: Ihan tavallisia asioita)
'Ihan tavallisia asioita' on varsin kattava paketti ymmärtämää ihmisen jumalaista koneistoa. Suurin ongelma siinä on tietenkin se perinteisin: ne jotka tätä pakettia ulkopuolisen silmin kipeimmin tarvitsevat eivät todenäköisimmin ikinä sitä lue. Eivät vaikka tekijät ovat avanneet konkreettisin lausein otsakkeitaan.
Unelma antaa
siivet
Nuorella on oma perusluonne ja taipumukset.
Aikuisten tiukat suunnitelmat nuoren elämästä voivat
tuhota hänen mahdollisuutensa. Lapsen ikiomat
unelmat antavat hänelle siivet. Nuori, joka tietää
olevansa hyväksytty ilman huippusuorituksiakin, kestää
epäonnistumiset paremmin.
” Voit tukea itsenäistymistä, mutta älä jätä yksin.
” Voit olla valamatta lasta tai nuorta omaan muottiisi.
” Voimme aina kysyä itseltämme, onko parempi olla oikeassa
vai onnellinen.
Nuorella on oma perusluonne ja taipumukset.
Aikuisten tiukat suunnitelmat nuoren elämästä voivat
tuhota hänen mahdollisuutensa. Lapsen ikiomat
unelmat antavat hänelle siivet. Nuori, joka tietää
olevansa hyväksytty ilman huippusuorituksiakin, kestää
epäonnistumiset paremmin.
” Voit tukea itsenäistymistä, mutta älä jätä yksin.
” Voit olla valamatta lasta tai nuorta omaan muottiisi.
” Voimme aina kysyä itseltämme, onko parempi olla oikeassa
vai onnellinen.
(Lähde: Ihan tavallisia asioita)
Itse innostuin näistä Niinistön ryhmän mietteistä. Vihdoinkin rohkea poliittisen epäpoliittinen järjen ääni! Toisaalta minulla oli ihan samanlainen maho lehmä ojassa, kun aloittelin Niukkuuden pedagogiikka -opustani 2000-luvun alkupuolella. Yksi alaotsakkeista muodostui lopulta seuraavanlaiseksi:
Ihminen on sitä, mitä syö
Lapsi on hauras, elävä olento, hän
on täysin avuton ja täysin
perheyhteisönsä armoilla. Hän saa sekä materiaalisen hyvinvointinsa
että ennen kaikkea henkisen hyvinvointinsa perustan
kodistaan. Siellä alkaa myös hänen valmentautumisensa
aikuisuuden käytänteiden ja asenneilmapiirin muodostamiseen,
siihen mikä on minkäkin arvoista.
Vanhempien elämänarvot ja tärkeysjärjestykset ja niissä
olevat asennevammat näkyvät kyllä. On kovin naiivia kuvitella,
ettei lapsi huomaisi vanhempiensa asenteita. Kyllä hän
ne huomaa, hän sisäistää ne, ja sitten joko katkeroituu tai tekee
isänmurhan hylkäämällä vanhempiensa vakaumukset ja
käsitykset ja luomalla omista malleistaan näille täysin vastakkaiset.
Tai hän siirtää samat mallit omalla tavallaan elämässään
eteenpäin omille lapsilleen. Sama kuvio voi toki toteutua
myös niin sanotussa hyvässä, huolehtivassa ja välittävässä kodissa.
Sekin voi ahdistaa tai tuntua hyvältä.
Vanhempien tärkeysjärjestys tarkoittaa tietysti sitä, missä
kohtaa listaa aikuisella tulevat koti, perhe ja lapsi. Onko
nämä arvot ohitettu muilla, näitä huomattavasti tärkeämmillä
arvoilla, sellaisilla kuin työ, huvit, seuraelämä, harrastukset
ja parisuhde, tai yhdellä sanalla sanoen: minä? Mielipideilmastossa
on jo nyt hiukan sellaistakin asennetta, että lapsi rajoittaa
pahasti aikuisen omaa bailaamista, rajoittaa aikuisen
totuttuja etuja: sitä listaa, joka alkaa sanoilla minä ja minun
vapaa tulemiseni ja menemiseni ja olemiseni.
Aikuisen tulee saada elää myös omaa elämäänsä, hän saa
hakea arjelle vastapainoa, mutta järjestystä
ei siinä pidä koskaan hukata: lapsi tuli taloon, joten lapsen on oltava tärkeä.
Kalliimpaa pakettia ei lapselle voi antaa kuin omaa aikaansa
ja täyttä huomiotaan. Eikä silloin edes menetä mitään, se ei
ole senkaltaista antamista.
Mannerheimin lastensuojeluliitolla oli Lapsen oikeuksien
päivän aikaan 2000-luvun alkupuoliskolla lehdissä miellyttävä
kampanja, jossa kehotettiin tekemään pieniä tekoja, kuten
”Jutelkaa niitä näitä”, ”Paistakaa pizza”, ”Viekää vanhat leivät
linnuille” tai ”Juokaa kuumaa mehua ulkoilun jälkeen”.
Niukkuuden pedagogiikkakaan ei ole tämän kummempaa! Se
on isoja tekoja, jotka eivät ole isoja tekoja.
On hämmentävää kuulla terassille unohtuneista huoltajista
tai niistä vanhemmista, jotka livahtavat illalla lapsen nukahdettua
omille teilleen. On jotensakin käsittämätöntä lukea
toistuvasti myöhästelevistä äideistä ja isistä, jotka hakevat
lapsensa päiväkodin sulkemisajan jälkeen toisella kädellään
puhelimeen puhuen. On hieman vaikea hyväksyä ajatusta ympärivuorokautisista
”päiväkodeista”. Tuntuu aika kovalta, jos
lapsi on kolmekin vuorokautta yhteen putkeen hoidossa, koska
vanhempien työvuorot sitä vaativat. Vuoropäivähoidossa
olevien lasten määrän odotetaan edelleen kasvavan lähivuosina
poikkeavien työaikojen yhä yleistyessä. On melko hurjaa
juosta rahan perässä, jos sillä voi hankkia vain tavaroitten
tuomaa ylellisyyttä, ja unohtaa elämä.
Tietenkin on myös hurjaa olla yksinhuoltajaäiti tai -isä,
joka joutuu elämään arjen päivät ja yöt yksin ja repimään
elannon kahdella kädellä mutta yhdellä palkalla. Mutta tää
on tätä, elämä on ristiriitaista, eikä siihen ole yhtä reseptiä. Ei
nyt eikä ole koskaan ollut.
perheyhteisönsä armoilla. Hän saa sekä materiaalisen hyvinvointinsa
että ennen kaikkea henkisen hyvinvointinsa perustan
kodistaan. Siellä alkaa myös hänen valmentautumisensa
aikuisuuden käytänteiden ja asenneilmapiirin muodostamiseen,
siihen mikä on minkäkin arvoista.
Vanhempien elämänarvot ja tärkeysjärjestykset ja niissä
olevat asennevammat näkyvät kyllä. On kovin naiivia kuvitella,
ettei lapsi huomaisi vanhempiensa asenteita. Kyllä hän
ne huomaa, hän sisäistää ne, ja sitten joko katkeroituu tai tekee
isänmurhan hylkäämällä vanhempiensa vakaumukset ja
käsitykset ja luomalla omista malleistaan näille täysin vastakkaiset.
Tai hän siirtää samat mallit omalla tavallaan elämässään
eteenpäin omille lapsilleen. Sama kuvio voi toki toteutua
myös niin sanotussa hyvässä, huolehtivassa ja välittävässä kodissa.
Sekin voi ahdistaa tai tuntua hyvältä.
Vanhempien tärkeysjärjestys tarkoittaa tietysti sitä, missä
kohtaa listaa aikuisella tulevat koti, perhe ja lapsi. Onko
nämä arvot ohitettu muilla, näitä huomattavasti tärkeämmillä
arvoilla, sellaisilla kuin työ, huvit, seuraelämä, harrastukset
ja parisuhde, tai yhdellä sanalla sanoen: minä? Mielipideilmastossa
on jo nyt hiukan sellaistakin asennetta, että lapsi rajoittaa
pahasti aikuisen omaa bailaamista, rajoittaa aikuisen
totuttuja etuja: sitä listaa, joka alkaa sanoilla minä ja minun
vapaa tulemiseni ja menemiseni ja olemiseni.
Aikuisen tulee saada elää myös omaa elämäänsä, hän saa
hakea arjelle vastapainoa, mutta järjestystä
ei siinä pidä koskaan hukata: lapsi tuli taloon, joten lapsen on oltava tärkeä.
Kalliimpaa pakettia ei lapselle voi antaa kuin omaa aikaansa
ja täyttä huomiotaan. Eikä silloin edes menetä mitään, se ei
ole senkaltaista antamista.
Mannerheimin lastensuojeluliitolla oli Lapsen oikeuksien
päivän aikaan 2000-luvun alkupuoliskolla lehdissä miellyttävä
kampanja, jossa kehotettiin tekemään pieniä tekoja, kuten
”Jutelkaa niitä näitä”, ”Paistakaa pizza”, ”Viekää vanhat leivät
linnuille” tai ”Juokaa kuumaa mehua ulkoilun jälkeen”.
Niukkuuden pedagogiikkakaan ei ole tämän kummempaa! Se
on isoja tekoja, jotka eivät ole isoja tekoja.
On hämmentävää kuulla terassille unohtuneista huoltajista
tai niistä vanhemmista, jotka livahtavat illalla lapsen nukahdettua
omille teilleen. On jotensakin käsittämätöntä lukea
toistuvasti myöhästelevistä äideistä ja isistä, jotka hakevat
lapsensa päiväkodin sulkemisajan jälkeen toisella kädellään
puhelimeen puhuen. On hieman vaikea hyväksyä ajatusta ympärivuorokautisista
”päiväkodeista”. Tuntuu aika kovalta, jos
lapsi on kolmekin vuorokautta yhteen putkeen hoidossa, koska
vanhempien työvuorot sitä vaativat. Vuoropäivähoidossa
olevien lasten määrän odotetaan edelleen kasvavan lähivuosina
poikkeavien työaikojen yhä yleistyessä. On melko hurjaa
juosta rahan perässä, jos sillä voi hankkia vain tavaroitten
tuomaa ylellisyyttä, ja unohtaa elämä.
Tietenkin on myös hurjaa olla yksinhuoltajaäiti tai -isä,
joka joutuu elämään arjen päivät ja yöt yksin ja repimään
elannon kahdella kädellä mutta yhdellä palkalla. Mutta tää
on tätä, elämä on ristiriitaista, eikä siihen ole yhtä reseptiä. Ei
nyt eikä ole koskaan ollut.
(Lähde:
Niukkuuden pedagogiikka)
Nuorisoasiain neuvottelukunta on tehnyt vuodesta 1994 alkaen säännöllistä kartoitusta 15-29 -vuotiaiden nuorten asenteiden ja odotusten kehittymisestä.Tähänastiset tulokset löytyvät esimerkiksi osoitteesta http://www.minedu.fi/OPM/Nuoriso/nuorisoasiain_neuvottelukunta/julkaisut/ .
Uusimmassa barometrissä on haastateltu nuorten lisäksi heidän vanhempiaan. Tulos osoittaa otannallaan varsin vääjäämättä sitä, että lapsuuden kodin asenteilla ja ilmapiirillä on vaikutuksensa. Sosiaalinen epäluottamus periytyy vanhemmalta lapselle.
Koulutustaso ja varallisuus eivät näytäisi berometrin mukaan olevan määräävin tekijä tässä, vaikka pientä kasautumista siinäkin esiintyy. Tutkimuksen esitellyt tutkimusprofessori Matti Kortelainen tiivisti: "Arkista yhdessäoloa tarvitaan, mutta myös korjaavia instituutioita."
Tämä tiivistys sopinee Niinistön pumaskaa kritisoineillekin?
Nyt tarvitaan ilmeisesti ohjeet näille kasvottomille instituutioille?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti