tiistai 5. kesäkuuta 2012
John Lennon oli idealisti ja maailmanparantaja
par exellence. Hän jaksoi saarnata näennäisen väsymättä maailman
epäoikeudenmukaisuuksia vastaan ja lähetellä puunsiemeniä. Lennon muistetaan
intohimoisena rauhan ja rakkauden apostolina.
Kyseessä on kuitenkin eräänlainen paradoksi, joka koskee kronikoiden mukaan useampaakin muuta julkisuuden valokeilassa viihtyvää viihdyttäjää. Julkinen minä ja yksityinen minä eivät ole lainkaan sama asia. Osin on tietysti kyse oikeutetusta yksityisyyden suojasta ja joskus roolileikistä, jota esiintyjä harrastaa.
Lennon oli kuitenkin useiden lähteiden mukaan varsin hankala tapaus jopa kaikkein läheisimmilleen. Jo nuoruudestaan lähtien hän osoitti taipumusta ihmisten hallitsemiseen. Hän toimi impulsiivisten reaktioiden pohjalta ja koki nopeita mielialanvaihteluja, jotka saattoivat purkautua myös väkivaltana. Myös aikuisiällä hänen oikullisuudestaan on monia silminnäkijähavaintoja.
Asiaa on selitetty Lennonin luonteella ja rikkonaisella lapsuudella, jonka hän vietti pääasiassa Mimi-tätinsä ja George-setänsä kanssa vanhempien hävittyä hänen elämästään. Jo koulussa Lennon hankki häirikkö-statusta, joka istui hänessä tiukasti myös aikuisiällä. Lennon halusi hätkähdyttää ja nähdä järkyttyneitä reaktioita porvareiden kasvoilla ja onnistuikin siinä, joskin nykymittapuulla arvioituna osa hänen tempauksistaan oli melko lapsellisiakin. Oman vaikutuksensa on varmaan antanut alkoholi ja muutkin päihteet Lennonin ajoittaiseen sekavuuteen.
Musiikki veti jo nuorta Lennonia pässinnarussaan, ja lopulta Lennon jätti itsekin jälkensä musiikkiin. Koska hänen kuolemastaan on kulunut jo yli kolmekymmentä vuotta, voidaan arvioida osan musiikista olleen oikeasti merkittävää, eikä vain päivänperhoskamaa. Kollektiivinen taistelupari Lennon-McCartney tuotti mahtavan määrän yhäti soittoa sietävää musiikkia, ja The Beatlesin jälkeinen aika osoitti John Lennonin pärjäävän mainiosti myös omillaan (ja Yokoillaan): Imagine, Jealous Guy, Stand By Me, Working Class Hero, Oh My Love, Nobody Loves You (When You're Down And Out), Happy Xmas (War Is Over), Woman, Mind Games, Beautiful Boy (Darling Boy), #9 Dream, Give Peace A Chance...
Vuonna 1970 Lennon julkaisi ensimmäisen post-Beatles -albuminsa nimeltään John Lennon/Plastic Ono Band. Tämä älppäri sisälsi kappaleen nimeltään God. Kyseinen biisi oli omanlaisensa irtiotto Beatles-vuosiin ja niiden epäilemättä traumaattisiin viimeisiin vaiheisiin; ehkäpä osin jonkinasteinen jälkikaneetti kuuluisaan Jeesus-lausuntoon, ja siitä syntyneeseen jälkipyykkiin ja selittelyyn.
Laulu jakautuu kolmeen osioon. Ensimmäisen kiteytyksessä Lennon sanoo "God is a concept by which we measure our pain." Toisessa osiossa hän listaa asioita, joihin ei (enää?) usko "I don't believe in magic/ I don't believe in I-Ching/ I don't believe in Bible/ I don't believe in tarot/ I don't believe in Hitler/ I don't believe in Jesus/ I don't believe in Kennedy/ I don't believe in Buddha/ I don't believe in mantra/ I don't believe in Gita/ I don't believe in yoga/ I don't believe in kings/ I don't believe in Elvis/ I don't believe in Zimmerman/ I don't believe in Beatles." Ja lopettaa tämän osion toteamukseen "I just believe in me/ Yoko and me/ And that´s reality." Viimeisessä sektiossa Lennon tekee pesäeron entisen Beatles-Lennonin ja nykyisen individuaali-Lennonin välillä ja päättää laulunsa sanoihin "The dream is over".
Laulua voidaan ylitulkita monella tavalla, mutta biisinä se on näppärä oivallus, ja epäilemättä hyvä sohaisu muutamaankin herhiläispesään. Rakenne on kuitenkin simppeli ja toimiva. Moni biisinikkari toivoo yhäkin, että olisi keksinyt sen ja voisi esittää omanaan.
"En usko antroposofiaan, en usko animaaliseen magnetismiin, en usko apparitioon, en usko astraalikehoon, en usko astrologiaan, en usko Kiriliankuvaukseen, en usko cereologiaan, en usko Cottingleyn keijukaisiin, en usko fasilitointiin, en usko frenologiaan, en usko grafologiaan, en usko homeopatiaan, en usko levitaatioon, en usko New Age'en, en usko numerologiaan, en usko Ouija-lautaan, en usko palmistriaan, en usko paranormaaleihin ilmiöihin, en usko pseudotieteeseen, en usko taikavarpuihin, en usko uskomuslääkintään, en usko." Mahdollisuudet ovat rajattomat nykyisessä yltäkylläisyydessä ja hörhö-Messiaiden runsaudensarvessa!
Kyseessä on kuitenkin eräänlainen paradoksi, joka koskee kronikoiden mukaan useampaakin muuta julkisuuden valokeilassa viihtyvää viihdyttäjää. Julkinen minä ja yksityinen minä eivät ole lainkaan sama asia. Osin on tietysti kyse oikeutetusta yksityisyyden suojasta ja joskus roolileikistä, jota esiintyjä harrastaa.
Lennon oli kuitenkin useiden lähteiden mukaan varsin hankala tapaus jopa kaikkein läheisimmilleen. Jo nuoruudestaan lähtien hän osoitti taipumusta ihmisten hallitsemiseen. Hän toimi impulsiivisten reaktioiden pohjalta ja koki nopeita mielialanvaihteluja, jotka saattoivat purkautua myös väkivaltana. Myös aikuisiällä hänen oikullisuudestaan on monia silminnäkijähavaintoja.
Asiaa on selitetty Lennonin luonteella ja rikkonaisella lapsuudella, jonka hän vietti pääasiassa Mimi-tätinsä ja George-setänsä kanssa vanhempien hävittyä hänen elämästään. Jo koulussa Lennon hankki häirikkö-statusta, joka istui hänessä tiukasti myös aikuisiällä. Lennon halusi hätkähdyttää ja nähdä järkyttyneitä reaktioita porvareiden kasvoilla ja onnistuikin siinä, joskin nykymittapuulla arvioituna osa hänen tempauksistaan oli melko lapsellisiakin. Oman vaikutuksensa on varmaan antanut alkoholi ja muutkin päihteet Lennonin ajoittaiseen sekavuuteen.
Musiikki veti jo nuorta Lennonia pässinnarussaan, ja lopulta Lennon jätti itsekin jälkensä musiikkiin. Koska hänen kuolemastaan on kulunut jo yli kolmekymmentä vuotta, voidaan arvioida osan musiikista olleen oikeasti merkittävää, eikä vain päivänperhoskamaa. Kollektiivinen taistelupari Lennon-McCartney tuotti mahtavan määrän yhäti soittoa sietävää musiikkia, ja The Beatlesin jälkeinen aika osoitti John Lennonin pärjäävän mainiosti myös omillaan (ja Yokoillaan): Imagine, Jealous Guy, Stand By Me, Working Class Hero, Oh My Love, Nobody Loves You (When You're Down And Out), Happy Xmas (War Is Over), Woman, Mind Games, Beautiful Boy (Darling Boy), #9 Dream, Give Peace A Chance...
Vuonna 1970 Lennon julkaisi ensimmäisen post-Beatles -albuminsa nimeltään John Lennon/Plastic Ono Band. Tämä älppäri sisälsi kappaleen nimeltään God. Kyseinen biisi oli omanlaisensa irtiotto Beatles-vuosiin ja niiden epäilemättä traumaattisiin viimeisiin vaiheisiin; ehkäpä osin jonkinasteinen jälkikaneetti kuuluisaan Jeesus-lausuntoon, ja siitä syntyneeseen jälkipyykkiin ja selittelyyn.
Laulu jakautuu kolmeen osioon. Ensimmäisen kiteytyksessä Lennon sanoo "God is a concept by which we measure our pain." Toisessa osiossa hän listaa asioita, joihin ei (enää?) usko "I don't believe in magic/ I don't believe in I-Ching/ I don't believe in Bible/ I don't believe in tarot/ I don't believe in Hitler/ I don't believe in Jesus/ I don't believe in Kennedy/ I don't believe in Buddha/ I don't believe in mantra/ I don't believe in Gita/ I don't believe in yoga/ I don't believe in kings/ I don't believe in Elvis/ I don't believe in Zimmerman/ I don't believe in Beatles." Ja lopettaa tämän osion toteamukseen "I just believe in me/ Yoko and me/ And that´s reality." Viimeisessä sektiossa Lennon tekee pesäeron entisen Beatles-Lennonin ja nykyisen individuaali-Lennonin välillä ja päättää laulunsa sanoihin "The dream is over".
Laulua voidaan ylitulkita monella tavalla, mutta biisinä se on näppärä oivallus, ja epäilemättä hyvä sohaisu muutamaankin herhiläispesään. Rakenne on kuitenkin simppeli ja toimiva. Moni biisinikkari toivoo yhäkin, että olisi keksinyt sen ja voisi esittää omanaan.
"En usko antroposofiaan, en usko animaaliseen magnetismiin, en usko apparitioon, en usko astraalikehoon, en usko astrologiaan, en usko Kiriliankuvaukseen, en usko cereologiaan, en usko Cottingleyn keijukaisiin, en usko fasilitointiin, en usko frenologiaan, en usko grafologiaan, en usko homeopatiaan, en usko levitaatioon, en usko New Age'en, en usko numerologiaan, en usko Ouija-lautaan, en usko palmistriaan, en usko paranormaaleihin ilmiöihin, en usko pseudotieteeseen, en usko taikavarpuihin, en usko uskomuslääkintään, en usko." Mahdollisuudet ovat rajattomat nykyisessä yltäkylläisyydessä ja hörhö-Messiaiden runsaudensarvessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti