Aloitin tämän blogin kustantajan toiveesta, vihjeestä tai miksi sitä nyt voisi kutsua, mutta kiinnostuin aika äkkiä itsekin tästä, koska tämä blogi antoi itselleni tilaisuuden kirjata melko tuoreeltaan muistikuvia, jotka liittyivät kirjan kirjoittamiseen. Se kun on jonkinlainen haave kuitenkin ollut takavuosina.
Samalla kuitenkin laajensin vähitellen perspektiiviä hieman isompienkin kiikarien hahlolla katsottavaksi ja kehittelin erilaisia osioitakin tänne.
Lukijoitakin oli kohtuullisesti, ja muutamat jopa jaksoivat kommentoida postauksiani. Keväällä 2013 ajoin kuitenkin Niukkis-blogin alas ja lopulta poistin kaikki tiedostotkin. Olen sairaalloisuuteen saakka epäileväinen näissä verkkoasioissa, ja juuri silloin taisi jotakin olla mediassa pinnalla ja blogin lokitiedoissa olin näkevinäni outoa liikettä.
Ehkä olin tässä toimessani hätäinen?
Suurin osa teksteistä oli kuitenkin tekstitiedostoina jäljellä, ja olen niitä nyt postannut yhden päivässä sadankahdeksan perättäisen päivän ajan. Alkuperäinen postauspäivä näkyy kunkin tekstin alussa, ja se toivottavasti selvittää hieman sitä, miksi kaikki jutut eivät ole kovin ajankohtaisia tahi niissä viitataan jo muutaman vuoden takaisiin tapahtumiin.
Enpä tiedä, onko näillä teksteillä isoakaan merkitystä tässä universumissamme, mutta toki itselleni ne ovat osoitus jonkin liikkuvan. Tässä vaiheessa en ole kovin varma, jatkanko tällä foorumilla uusien tekstien kanssa vai en. Olen muutaman uuden (ilkeämmän) kirjoituksen laittanut toiseen blogiini Ihmistieteitä, ihmiskokeita. Pari Niukkis-tekstiäkin siellä on mukana, ja itse asiassa juuri niitä laittaessani tuli tämän vanhan blogin palauttaminen mieleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti