maanantai 13. kesäkuuta 2016

Kulttuurin äärellä



perjantai 25. toukokuuta 2012

Kuten tunnettua, sana 'kulttuuri' polveutuu vanhasta latinankielisestä verbistä 'colere', viljellä, josta on johdettu sana 'cultura', viljelys. Mikäpä siis todellisempaa kulttuurimaisemaa kuin kotiseutuni Kellokoski. Tosin vehnäpelto täällä pukkaa nyttemmin pientaloja, mutta noin periaatteessa... Tämän syrjempänä kaupungista ei oikein voi olla? Tai mistään muustakaan?

Ja näin on hyvä. Ennen Kellokoskelle jouduttiin, nyt tänne hakeudutaan.

Paikkakunnan suurin julkkis on hieman paradoksaalisesti 'Prinsessa', nyt jo edesmennyt sairaalan hoidokki, josta Ilkka Raitasuo ja Terhi Siltala tekivät hyvin luettavan elämänkertansa 'Kellokosken Prinsessa' ja Arto Halonen puolestaan elokuvansa 'Prinsessa'. Kuinka oikea ja oikeudenmukainen kuva 'Prinsessasta' näiden teosten kautta syntyy, on kokonaan toinen juttu; elämä on aina fiktion värjäämää faktaa. Vähintäin kysymysmerkkejä herättää myös se, millä oikeudella 'Prinsessan' elämä näin leväytettiin julkisesti auki.

Ei meillä ole täällä kuitenkaan pulaa elävistäkään julkkiksista. Toki jokaisella seudulla on omat väriläiskänsä, jotka paikalliset alkuasukkaat hyvin tietävät, mutta 'julkkiksella' tässä tarkoitan valtakunnan julkisuutta nauttivia inehmoita.

Vuoden kierron mukaan on Kellokoskella muutamakin kohauttava tapahtuma, kuten 'Kellokosken Kesäsoitto' Männistön lavalla, 'Piknik-konsertti' sairaalan Prinsessapuistossa sekä 'Joulukadun avajaiset' Mäntsälään vievän Vanhan Valtatien varrella.

Juhlasesonki kuitenkin päräytetään aina käyntiin jo toukokuussa, jolloin täällä on 'Kellokosken Markkinat - Kalastuskauden avajaiset' -niminen häppeninki. Tämä kevät ei tehnyt poikkeusta, vaan viime lauantaina kyseinen tapahtuma järjestettiin kahdeksannentoista kerran ja hyvässä säässä.

Lapsellisena perheenä yritämme yleensä ehtiä tapahtumien polttopisteeseen jo kello yhdeksitoista, ja niin tehtiin tänäkin vuonna. Usein kyseessä on kiusallisella tavalla koulujen oppilasarviointiviikonloppu, mutta onneksi nyt meillä oli peräti neljä vapaapäivää, joten saatoin itsekin irrottautua työvelvoitteista ja kyetä kynnelle tänä onnellisena markkinapäivänä! Kello yksitoista oli maineikkaalla Männistön lavallamme (myös useasta elokuvasta tuttu, ks. 
Tuusula kotimaisessa elokuvassa) taas tänäkin vuonna lastenkonsertti. Lastenkonsertit poikkeavat aikuisten konserteista ennen kaikkea siinä, että niissä esiintyjät ovat useinkin iloisia. Oikeasti tai he esittävät sellaisia, mutta hyväntuulisuus ja rehellinen viihdyttäminen ovat avainsanoja. Tosin; jos sana 'rehellisyys' nyt mainitaan, olen kyllä ollut myös sellaisissa lastenkonserteissa, joissa olen tiuhaan kelloa villkuillen toivonut tapauksen olevan mahdollisimman pian ohi omalta osaltani. Olen toisaalta ollut myös samoissa tunnelmissa muutamissakin aikuisten konserteissa, joten mitähän tämä taas todisti?

Nyt hyväntuulisuus ja viihdyttäminen tuntuivat tulevan aidosti (ja ammattitaidolla?) sydämestä tai ainakin selkäytimestä. Paikalla oli pahvirumpuineen ja lukemattomine puhallinsoittimineen 'Orffit'-niminen orkesteri eli trio. Aikaisemmin tunsimme heidät nimellä 'Tohtori Orff ja herra Dalcroze', josta nimestä he epäilemättä pitkin hampain mutta helpottuneina ovat siis luopuneet. Aiemmalla nimellä miekkoset käväisivät samaisella lavalla ja samaisella Kalastuskauden avajais -keikalla muutama vuosi sitten. Ei nimi miehiä pahentanut silloin eikä nytkään. Itse asiassa: ostimme heidän nimensä tuolloin cd-levyn kanteen ikuistettuina.

Mutta. 'Orffit' ei ole kellokoskelaispumppu, siispä ei heistä sen enempää. Konsertissa soitettiin kolmekin encore-biisiä, joten piti sitten ihan juokusjalkaa kiirehtiä patoalueelle, jossa päivän virallinen avajainen ja itse kalastuskisa tapahtuisivat. Ja kyllä! Paikalla oli punaisessa tuulitakissaan Kellokosken suuri pieni nainen Eija 'Pirre' Vilpas, joka on ikimuistoisista ajoista lähtien juontanut tämän tilaisuuden. Vaikka Eija ei ole vuosiin asunut Kelliksellä, on hän nyt ja aina kylän omia tyttöjä, eikä itsekään häpeile juuriaan. Eikä punaista tuulitakkiaan...

No mutta. Juhla- ja avajaispuheen tuli tänäkin vuonna suorittamaan kylän kuuluisa talollinen ja kansanedustaja Antti 'Kanki' Kaikkonen. Antilla ei ole ollut ihan kevein vuotensa. Vaalirahajupakka on varjostanut hänen elämäänsä sekä yleisellä että yksityisellä tasolla, mutta kylällä hän on kantanut huolet miehen lailla ja kulkee täällä pää pystyssä ja silmiin katsoen. Itsekin törmäsin häneen iltapuolella ruokaostoksilla kotikylämme toisessa ruokakaupassa silloin, kun syyte oli juuri nostettu, mutta entiseen tapaan hän morjesti ja hymyili hillitysti. Ei sillä että me tuntisimme henkilökohtaisesti.

Tätä päivää varten briiffasin itseäni katsomalla Linnake (Fort Boyard) -sarjan viime kauden jaksot digiboksistamme. Miksiköhän puhumme yhä Antti 'Kanki' Kaikkosesta, emmekä esimerkiksi Antti 'Hauis' Kaikkosesta?

No mutta mutta. Samaan kännykkäkuvaan patoaltaan luona sain vielä kolmannenkin kyläläisemme: Riku 'Orchestra' Niemen, joka hengaili yhtenä voimakolmikosta. Antti aloitti avajaispuheensa leikillisesti ja piti sitten varsinaisen hartaan tupailtapuheen, ennen kuin päästi kilpailijat heittämään vieheet veteen. Eija kannusti mikrofoniin eikä kulunut täyttä minuuttiakaan, kun ensimmäinen kala juoksutettiin tuomariston eteen. Todistimme omin silmin kuopukseni kanssa mainitun kalan väsytyskamppailua ennen sen haavin pohjalle joutumista. Muutamassa minuutissa loputkin palkintosijat oli ansaittu (kymmenen nopeinta kalastajaa palkittiin).

Palkintoina oli iso tukku kalastusvehkeitä, ja sen jälkeen paljastui Rikun paikallaolon syy: hän kaivoi nahkatakkinsa taskusta neljä pilettiä 'Kellokosken Kesäsoittoon', ja mikäs oli kaivaessa, onhan Riku itse maankuuluine orkestereineen tuon nelipäiväisen tapahtuman moottorina. Mainio tapaus kertakaikkiaan.

No mutta mutta mutta. Kiertelimme traditionaaliseen tapaan molemmat kojukäytävät Kirkkopuistossa (eli Ruukinpuistossa), ja päädyimme yhtä perinteisesti rapsakoiden muikkujen äärelle syömään. Hetken ihailimme vahvamieskisaa, kun -eikös vain- Antti käveli vaimonsa Satu 'Ex-kansanedustaja' Taiveahon kanssa kauppureiden tarjouksiin myös tutustuen. Oma vaimoni oli piipahtanut Kellokosken kirkkoon konserttiin välillä, ja sieltä ulos tullessaan totesi, ettei pese kättään ikinä, koska on juuri kätellyt Sadun ja Antin. Meillä on nyt aikamoinen pulma tiskauksen suhteen, koska itse kättelin Nuuskamuikkusen Muumimaailmassa kesällä 2004.

Puiston laitamilla järjesteli Kellokosken Soittokunta tuolirivejään kuntoon ja valmistautui aloittamaan oman ilmaiskonserttinsa kyläläisille. Sama pumppu on framilla taas Perinteisessä piknik-konsertissa myöhemmin kesällä. Riku on lupautunut tänä vuonna solistivieraaksi.

Kotiin kävelimme padon yli ja puikahdimme Ruukin entisen tehtaan kävelykujan kautta kotiin. Samaisella kujalla kuvattiin pari vuotta sitten Matti Röngän kirjoihin perustuvaa 'Tappajan näköinen mies' -sarjaa. (Tai noh, montako sekuntia se siinä mahtoi näkyä?) Joskus täällä tehtiin saranoita, maitotonkkia, kirveitä ja alumiiniveneitä. Kyläläiset ja vieraat ovat vuosia toivoneet, että alueelle tehtäisiin jotakin tahi alueesta tehtäisiin jotakin. Pari uutta yrittäjää aloittikin viime vuonna alueella, ja ainakin makoisat paakelssikahvit sieltä nyt saa.

Näin meillä Kelliksellä. Tällainen ruohonjuuritason fiilistely ei juuri jää jälkeen prameiden kulissien Helsingistä. Tai Lontoosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti