KIRJAN SYNTY 12: Niukkuuden pedagogiikka

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Syyslomaviikolla satoi maahan hiukan lunta, käväisimme Turussa edes ja takaisin ja posti toi litteän paketin. Kaksi tekijänkappalettani Niukkuuden pedagogiikka -kirjaa saapuivat Kellokosken asiamiespostiimme.

Olin joskus miehuusvuosinani arvellut repiväni kuumeesta kiihkein koprin tällaisen paketin auki ja lukevani sen kädet täristen palavin silmin sivu sivulta, kunnes teksti on katseestani puhki. Mitään tällaista ei tapahtunut. Söin välipalaa ja teimme kotihommia ja aukaisin jossakin vaiheessa laihanlaisen pakettini. Ei kovin vaikuttavan näköinen kirja.

Nuuhkaisin sentään tuoreen kirjan tuoksua; uuden kirjan painomuste ja paperi tuoksuvat yleensä vastustamattomalta, eikä tämäkään kirjanen tuottanut pettymystä tässä suhteessa. Mutta muuten tarkkailin sivusta reaktioitani ja hiukan yllätyin. Tässäkö tämä oli? Tässä tämä oli. Oli ja meni.

Karkea analyysini on: kyllästyneisyys. Olin käynyt tekstin liian monta kertaa läpi sekä heinäkuussa että nyt syksyn oikoluvussa. Minua tympi oma lennokkuuteni.

Perjantaina 23.10. käväisin Helsingin Kirjamessuilla, kun kustantaja oli lähettänyt lipun. Se oli varsin hämmentävä kokemus. Poikkesin ensin divaripuolella ja sivelin vanhoja lapsuuteni sarjakuvalehtiä, ennen kuin menin kirjamessupuolelle. Se oli todellinen järkytys. Kymmeniä ja taas kymmeniä ständejä ja satoja uusia ja tuhansia vähän vähemmän tuoreita kirjoja tiskit täynnä. Kuka näitä tarvitsee? Kuka näitä kustantaa? Ja kuka näitä ostaa? Tajusin tehneeni virheen: miksi minäkin olin tässä mukana. Miksi minäkin olin pöyhkeydessäni kuvitellut olevan tarpeellista kirjoittaa kirjan?

Ei tässä ole mitään järkeä.

Joka kulmalla ja torilla istui kirjailija tai julkkis tai joku, joka puffasi omaa kirjaansa. Mistään ei saanut selvää eikä kukaan oikeastaan kuunnellut ketään. Sarkasmilla olisi paljon työstettävää täällä.

Kirjailijat istuivat yksikseen nimikirjoituspöytiensä ääressä. Tai ehkä ne isot tähdet vetivät jonkun luokseen, mutta muuten...

Kävelin turistina PS-Kustantamon kojun ohi. Tiskillä oli korkea pino Niukkuuden pedagogiikkaa. Pino tulisi tuskin alenemaan näiden messujen aikana. Toisella kierroksella kävin esittäytymässä ja tapasin muiden muassa kustantamon Pomon.

Päätin lopuksi vielä maleksia hetken muillakin käytävillä ja lopulta minulla roikkuikin molemmissa käsissä kangaskassit täynnä kirjoja. Enimmäkseen lastenkirjoja kotiin viemisiksi, mutta ostin myös yhden osan Suomen Kansallisfilmografiaa sekä yhden Kauko Röyhkän kirjan nimmarilla. Reissun kohokohta oli se, kun Kauko itse asteli tuttu iloisesti yllättynyt virne naamallaan eräällä käytävällä vastaan katsellen messujen ihmeitä. Kannatti sentään käydä!