keskiviikko 26. toukokuuta 2010
Omalta
kohdaltani ajattelin jättäessäni Niukkuuden
pedagogiikan
'lopullisen' versioni kustantajalle heinäkuussa 2009, että nyt työni on tehty.
Kirja on valmis ja voi alkaa miettiä muita asioita. Ja niinhän se henkisesti
olikin. Itse käsikirjoitusta voisi näköjään toki nyhrätä sieltä täältä
loputtomasti. Aina löytyy uusia sanontoja ja lauseita ja sanamuotoja ja tätä
tällaista. Ehkä joku ajatuskin, jonka voisi vielä puristaa tekstin lomaan.
Kirjailijan työ olisi tässä mielessä varmasti samalla sekä kiehtovaa että
turhauttavaa?
Mutta itse asiassa työ ei tietenkään loppunut 'Lähetä'-painikkeen painamiseen, vaan -kuten olen aiemmin jo kuvannutkin- se jatkui ja jatkui tarkan ja pätevän kustannustoimittajani pommittamilla meileillä koko alkusyksyn.
No, siihen saatiin piste sitten. Vaan ei. En ollut ottanut lainkaan lukuun, että kirjaan voisi liittyä jonkinlainen 'julkisuuskampanjakin'. Sain muutamia yhteydeottoja toimittajilta, mikä oli äärimmäisen hämmentävää ja osin hankalaakin. Olin työntänyt projektin jo taakse, mutta nyt siitä tehtiin kysymyksiä, joihin minulla ei ollut kummoisiakaan vastauksia.
Nyt näyttää tämäkin osuus saaneen vihdoin päätöksensä, kun tuoreessa Opettaja-lehdessä on viime syksynä tehty juttu. Toki omakin osuus täytyy lukea läpi (vaikka näinkin tekstin tuoreeltaan jo ennen joulua...) , mutta todellisuudessa kiinnostavinta antia kirjoittajalle on se osuus, jossa kaksi minulle tuntematonta opettajaa arvioi lehdessä teostani.
Olen saanut satunnaista palautetta työtovereilta ja tuttavilta sekä myös muutaman kommentin täysin ventovierailta ihmisiltä. Kaikki ne ovat lämmittäneet mieltäni, mutta erityisen kannustavilta ovat tuntuneet nuo viimeksi mainitut, koska niistä puuttuu tämä sosiaalinen tuttuuselementti. Kiitos niistä kaikista! Mikäli joku oheisen Opettaja-lehden jutun tai muun syyn vuoksi eksyy näille sivuille, niin vinkiksi: kommenttia voi lähettää kirjasta tai opettajuudesta tai vanhemmuudesta jne. minulle.
Opettaja-lehden juttu löytyi aikoinaan netistäkin; olleeko nykyään jossakin arkistoissa?
Mutta itse asiassa työ ei tietenkään loppunut 'Lähetä'-painikkeen painamiseen, vaan -kuten olen aiemmin jo kuvannutkin- se jatkui ja jatkui tarkan ja pätevän kustannustoimittajani pommittamilla meileillä koko alkusyksyn.
No, siihen saatiin piste sitten. Vaan ei. En ollut ottanut lainkaan lukuun, että kirjaan voisi liittyä jonkinlainen 'julkisuuskampanjakin'. Sain muutamia yhteydeottoja toimittajilta, mikä oli äärimmäisen hämmentävää ja osin hankalaakin. Olin työntänyt projektin jo taakse, mutta nyt siitä tehtiin kysymyksiä, joihin minulla ei ollut kummoisiakaan vastauksia.
Nyt näyttää tämäkin osuus saaneen vihdoin päätöksensä, kun tuoreessa Opettaja-lehdessä on viime syksynä tehty juttu. Toki omakin osuus täytyy lukea läpi (vaikka näinkin tekstin tuoreeltaan jo ennen joulua...) , mutta todellisuudessa kiinnostavinta antia kirjoittajalle on se osuus, jossa kaksi minulle tuntematonta opettajaa arvioi lehdessä teostani.
Olen saanut satunnaista palautetta työtovereilta ja tuttavilta sekä myös muutaman kommentin täysin ventovierailta ihmisiltä. Kaikki ne ovat lämmittäneet mieltäni, mutta erityisen kannustavilta ovat tuntuneet nuo viimeksi mainitut, koska niistä puuttuu tämä sosiaalinen tuttuuselementti. Kiitos niistä kaikista! Mikäli joku oheisen Opettaja-lehden jutun tai muun syyn vuoksi eksyy näille sivuille, niin vinkiksi: kommenttia voi lähettää kirjasta tai opettajuudesta tai vanhemmuudesta jne. minulle.
Opettaja-lehden juttu löytyi aikoinaan netistäkin; olleeko nykyään jossakin arkistoissa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti