Riku Korhonen ja minä

tiistai 23. marraskuuta 2010

Alunperin aloitin tämän blogin kahdesta syystä.

Ensimmäinen oli oma ihmettely siitä, että miten Niukkuuden pedagogiikka oikeastaan syntyi. Halusin käydä sen läpi ja kirjata eri vaiheet muistiin itseäni varten. Vaikka sitten jälkikäteen (kuten sen sitten tein).

Toinen oli taas kustantajan vihje siitä, että tällaistakin harrastetaan. Tämä vihje ei tullut sentään punaisella korostuskynällä merkattuna, mutta tuli kuitenkin ja toi, ehkä, tämän ajatuksen päähäni. 'Sosiaalisiin medioihin' en tunne tarvetta seota, mutta bloggailu edustaa kyllin epäsosiaalista mediaa minun makuuni.

Kun kirja-asia oli puitu loppuun, oli blogikin lopussa ja jätin sen telakalle vastoin kaikkia bloggaamisen perusideoita.

Noh, päätöksethän tehdään pyörrettäviksi.

Luullakseni Niukkiksen kirjoittaminen ei ollut silkkaa narsismia, vaan kirjoittaessani uskoin myös jonkin ajatuksentyngän tarttuvan paperille. Lokakuun alkupuolella 2009 sain kustantajalta postia. Tulevaa kirjaani oli vilautettu toiselle kustantamon kirjailijalle taittovaiheessa koeluontoisesti, ja hän oli kommentoinut tekstiä mm. näin:

"Tosi mielenkiintoinen ja
kirkasjärkinen teos!...

...Tätä kirjaa on odotettu!"

No niin, aihetta narsismille oli siis kuitenkin. Itseluottamukseni nousi kohisten ja vähän ylikin. Kuten olen aiemminkin taaempana tässä blogissa todennut, olen saanut palautetta harvakseltaan, mutta kuitenkin sitä on tullut. Omaksi yllätyksekseni kirjalle tuntui olleen niiden perusteella tilausta ja teksti oli resonoinut mukavasti. Harrastelijakynäilijälle tämä oli tietysti hienoa. Olen säilönyt kaikki viestit omaan kansioonsa ja arvostan luonnollisesti niitä kaikkia.

Heinäkuun lopussa 2010 tuli vielä yksi palaute, josta olen erityisen mielissäni. Vaikka olin itse ollut talvella aloitteellinen, niin oli iso yllätys, kun isosti arvostamani ammattikirjailija, Riku Korhonen, laittoi sähköpostiviestiä minulle. Viestissä hän kiitti kirjeestäni yms., enkä tässä aiokaan siteerata henkilökohtaisia viestejä muutoinkaan, mutta yhden lauseen kuitenkin:

"Olen lukenut riittävästi kasvatustieteen kaapuun vaatetettua korkealentoista hölynpölyä ja arvostan sitä, että joku osaa muotoilla koulumaailman ja yhteiskunnan nykyongelmia suorasukaisesti ja kaunistelematta." 

Uskomatonta mutta totta! Joku tosiaan oli ymmärtänyt motiivini täysin oikein. Jos kirja lähti osittain vaatimattomasta vitsistä liikkeelle, niin loppuun piiskaava syy oli juuri tämä: minä ja traumaattiset kasvatustieteen opintoni...

Rikulla (kuinka sujuvasti häntä nyt Sinuttelenkaan!) on toki opettajataustaakin, mutta kyllä hän on täysverinen kirjailija ja noista ystävällisistä sanoista täysin riippumatta hänen tuotantonsa lukemista pystyy suosittelemaan. Ensiapuna siihen sanan säilän käyttöön käyvät myös esimerkiksi Hesarin kolumnit, joista yksi klassisia on 'Varsinais-Suomen miehet' joulukuulta 2009. Kirjallinen napakymppi.
 

Itse asiassa juuri tuo mainittu kirjoitus sai minut vihdoin antamaan palautetta Korhoselle.

Kirjoitus on taso, jolle en itse pääse, mutta jota kuitenkin ymmärrän arvostaa.