perjantai 22. huhtikuuta 2016

Viidentoista minuutin lahjakkuus



sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Andy Warholin ikivanha heitto viidentoista minuutin julkisuudesta toteutui ensin ja muuttui sitten aikansa eläneeksi hokemaksi. Nykyään ei kukaan erota enää seuraavalla viikolla näitä julkisuuteen pullahtavia taviksia toisistaan. Ja samalla unohtuu, että on olemassa oikeita, todellisia lahjakkuuksia, jotka nousevat esiin nimenomaan tämän lahjakkuutensa, ei tyrkkyyntymisensä vuoksi. Kuten vaikkapa Esa-Pekka Salonen. Hänen lahjakkuuttansa ei kukaan voi oikein asettaa kyseenalaiseksi tekemättä itse itsestään pelleä. Lahjakkuus puhuu puolestaan ja tuo sivutuotteena mukavan tilin.

Pelkällä lahjakkuudella ei Salosesta ole tietenkään tullut Salosta.

Joskus sitä sitten pohtii, että kuinka taitavia näistä wanna-be-tähdistä tulisi, jos he vaihtaisivat sen oman yhden päivän viisitoista minuuttisensa joka päiväiseen viisitoista minuuttiseen? Mitä jos he treenaisivat jotakin asiaa joka ainoa päivä viisitoista minuuttia, sanotaan vaikka viisi vuotta. Ei kovin järeä 'uhraus' ja missä tavis olisikaan tämän periodin jälkeen tässä taidossa? Uusi kieli hallussa? Kokonainen jongleerausohjelmisto hanskassa? Gradu tehtynä? Maailman ongelmat ratkottuna? 'Three shell game' kunnossa?

Ei tälläkään metodilla tulla Saloseksi, mutta ehkä hieman painoarvoltaan merkittävämmäksi kuin vain sohvalla löhöilemällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti