sunnuntai 31. tammikuuta 2010
Olisikohan pitänyt sittenkin ryhtyä kirjoittamaan
sanakirjaa? 'Kaikki mitä nykyihmisen sivistyksen nimissä pitää tietää'?
Niin tahi näin, tässä seuraava annos lautaselle.
Tähteet on kaavittu alkuperäisistä luvuista kolmetoista viiva seitsemäntoista.
_______
Sivistyksen rippeet
Vähämäki, Jussi (1956-)
Erikoistutkija
Vähämäen työnä näyttäisi olevan työn pohdiskelu.
Aalto-Setälä, Terhi
Suomalainen lasten- ja nuorisopsykiatri
Aalto-Setälä on kirjoittanut mukaansa tempaavan pakinan otsikolla “Depressive
disorders among young adults”. Harmi kyllä nimeen Aalto-Setälä on ollut
hieman vaikea suhtautua vakavasti sitten vuoden 1995, jolloin ‘Hyvät, pahat
ja rumat’ -hassutteluohjelma sai uuden juontajan. Mutta onhan se toisaalta
niin, ettei nimi naista pahenna, jos ei mies nimeä.
Lapinlahden Linnut (1983-)
Oluenjanossa perustettu, alkujaan katusoitto-orkesteri
Lapinlahden Linnut mielletään yleensä humalahakuiseksi, renttumaiseksi ja
sekalaiseksi äijäkööriksi ja sitähän se on.
Forss, Marko
Suomalainen ylikonstaapeli ja IRC-Gallerian lähipoliisi
Fobban ja kumppanien ylläpitämä nettipäivystys osoittaa mainiosti, että
myös poliisi osaa nykyajan verkostoitumisen taidon. Ollaan etäännytty
siis mahdollisimman kauas niistä ajoista, kun kysyttiin: "Miksi poliisi
pitää pamppua vasemmassa kädessä?" "Koska asiakas on aina
oikeassa."
King, Martin Luther Jr. (1929-1968)
Amerikkalainen pappi, mustien kansalaisoikeusliikkeen johtohahmoja, Nobelin
rauhanpalkinto 1964
Kingin dilemma on siinä, että hänen kuuluisimmasta puheestaan: ”I have a
dream...” elokuulta 1963 muistetaan tasan nuo sanat. Vain ne.
Zelig
Woody Allenin elokuva vuodelta 1983 ihmiskameleontti Leonard
Zeligistä
Zeligin kyky mukautua ympäristöönsä eli tapetoitua on sittemmin otettu
käyttöön lähes kaikkialla: musiikissa, teatterissa, televisiossa, isoissa
puolueissa...
Huovinen, Eero (1944-)
Suomalainen teologian tohtori ja Helsingin hiippakunnan piispa
Vaihtaessaan työmaataan Helsingin yliopistosta Helsingin hiippakunnan
piispaksi Huovinen totesi vaihtavansa ‘pään puheen’ ‘sydämen puheeksi’.
Biologinen ero on melkoinen.
Lindqvist, Martti (1945-2004)
Suomalainen teologian tohtori ja kirjailija
Priorisoinnin ammattilainen, joka on tehnyt asiasta mm. seuraavan huomion: “Priorisoinnin
pohjana olevan realismi lähtee siitä, että elämä on rajallista.”
Camus, Albert (1913-1960)
Ranskalainen kirjailija ja filosofi
Eksistentialismista happoa imenyt sivullinen, jonka tuotannossa kiteytyi
oivallus olemassaolon mielettömyydestä ja ihmisen velvollisuudesta nousta
kapinaan tarkoituksettomuutta vastaan. Näillä eväillä ihmisestä tulee joko
kirjailija tai sitten reggae-muusikko.
Stiiknafuulia
Teuvo Pakkalan 'Mahtisana'-novellissa (1895) esiintyvä
mitääntarkoittamaton mahtisana
Novellissa juoksukilpailujen kolminkertainen voittaja Teliinin Ville ei
tyydy sanaan voittaja, vaan hän sanoo olevansa stiiknafuulia. Sitä vastaan on
muiden paha väittää mitään, koska kukaan ei ole koskaan kuullut koko sanaa eikä
tiedä, mitä se merkitsee. Ja eiköhän vain kohta ala kaikki muutkin käyttää
sanaa.
Mato, Mauno
Röllin jaksoon nro 15 tekemän laulun nimihahmo
Laulussa Mauno Matoa houkutellaan lentämään korkeuksiin, mutta siellä
Maunon päätä alkaa huimata. Maunon palattua maan pinnalle laulussa
todetaankin: "Mauno töitä tekee takapihalla/ Puutarhaa hoitaa, sen
kaunistaa/ Mauno Mato ruohonjuuritasolla".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti